Toimintakeskus Sovinto

Oletko työn ja koulutuksen ulkopuolella oleva nuori tai aikuinen?

Me Sovinnossa tarjoamme yhteisön, yksilöllistä tukea ja monipuolista toimintaa, johon on helppo tulla ja hyvä olla.

Järjestämme ja toteutamme etsivää nuorisotyötä, nuorten työpajatoimintaa sekä STEA-avusteista toimintaa.
Toimintakeskus Sovinto sijaitsee Helsingissä, Mäkelänkatu 56 B, 2.krs.

Tavoitteemme

Kohtaamme jokaisen tasavertaisesti ja välittäen. Toiminnassamme tavoitellaan sosiaalista vahvistumista, työelämä- ja arjentaitojen karttumista ja tulevaisuuden suunnitelmien selkeytymistä.

Haluamme, että jokainen toimintaamme osallistuva voi löytää oman polkunsa kohti mielekästä elämää.

Toimintamenetelmät

Toimintamme perustuu sosiaalipedagogiseen ajatteluun ja toimintaan – eli yhteisöllisyyteen, toiminnallisuuteen, luovuuteen, tasavertaiseen ja välittävään kohtaamiseen.

Käytämme toiminnassamme ratkaisu- ja voimavarakeskeisiä, yhteisöllisiä, toiminnallisia sekä luovia menetelmiä. Meillä voit tavata ihmisten lisäksi myös eläimiä!

Tarjoamme

Avoimissa ryhmissämme voit tavata uusia ihmisiä eri taustoista, kokeilla uusia asioita, kuten itämaista tanssia tai opetella uusia taitoja, kuten suomenkieltä tai ruoanlaittoa.

Sinulla on mahdollisuus myös yksilöllisempään tukeen elämäntilanteesi selvittelyyn tai tulevaisuuden suunnitelmiin.

Työpajallamme voit  harjoitella työyhteisössä olemista, erilaisia arjen- ja työelämäntaitoja. Voit tutustua kädentaito- tai puualan työtehtäviin ja löytää oman polkuasi kohti koulutusta tai työelämää.

Tarkemmat kuvaukset toiminnastamme löydät rullaamalla sivua alas.

Olet tervetullut Sovintoon juuri sellaisena kuin olet!

Yhteydenotot

Voit ottaa meihin yhteyttä toiminnoittain. Katso yhteystiedot alla olevista linkeistä. (Huomioithan, että SDO:n koulutusasioissa ota yhteyttä info@sdo.fi)

Voit seurata meitä myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä sekä Kohtaamisia Sovinnolla -blogiamme, jossa käsittelemme asiakkaitamme koskettavia, ajankohtaisia teemoja sosiaalisesta ja kansalaistoiminnan näkökulmasta.

Alla lisätietoa Sovinnon toiminnoista: