Suomen Diakoniaopisto on enemmän kuin oppilaitos, ja sen eteen työskentelee Katariina Hautsalo tiimeineen
Katariina Hautsalon tehtävänä on varmistaa, että Suomen Diakoniaopisto on enemmän kuin pelkkä ammattikoulu.
Kymmenisen vuotta sitten Katariina Hautsalo kaipasi uutta suuntaa uralleen. Hän oli valmistunut sosionomiksi ja työskennellyt jo vuosia varhaiskasvatuksessa.
Sattumalta Katariinaa vastaan tuli kiinnostava tehtävä, jonka kaltaisesta hän ei ollut aiemmin kuullut.
”Etsivä nuorisotyö oli silloin ihan uusinta uutta.”
Katariina päätti hakea paikkaa. Kun työhaastattelupäivä koitti, hän otti suunnakseen Helsingin Roihupellon. Vaikka Katariina oli varannut matkaan hyvin aikaa, oikeaa rakennusta olikin yllättävän vaikeaa löytää teollisuusalueen keskeltä.
Katariina saapui haastatteluun myöhässä, mutta epäonni ei kestänyt kauaa.
Hän oli kuin olikin juuri oikea henkilö aloittamaan työt silloisessa Sovinto ry:ssä, ja niin Katariinasta tuli vähitellen yksi etsivän nuorisotyön asiantuntijoista.
Muutosten tuulia ammatillisessa koulutuksessa
Työskenneltyään muutaman vuoden etsivässä nuorisotyössä Katariina jäi opintovapaalle. Hänen poissa ollessaan työpaikalla puhalsivat muutosten tuulet.
2010-luvulla useat ammatilliset oppilaitokset yhdistyivät isommiksi kokonaisuuksiksi. Sovinto ry:ssä oli tuolloin myös ammatillista koulutusta, ja se alkoi suunnitella sulautumista toiseen helsinkiläiseen kouluttajaan: Helsingin Diakoniaopistoon.
Kun Katariinan oli aika palata töihin, organisaatio ei ollut entisellään. Etsivä nuorisotyökin oli tuolloin katkolla, mutta Helsingin Diakoniaopistossa aukesi kehittämispäällikön sijaisuus, johon Katariina rohkeasti hyppäsi.
Ei kuitenkaan mennyt kauaa, kun muutosten tuulet olivat taas ovella.
Maantieteellisesti eri alueilla sijainneet Diakoniaopistot päättivät yhdistyä. Vuonna 2017 niistä tuli yksi iso ja valtakunnallinen oppilaitos, joka tunnetaan nimellä Suomen Diakoniaopisto.
Sovinto jatkoi oppilaitoksen yhteydessä toimintakeskuksena Helsingissä.
Tiimipäällikkönä Sovinnossa
Tänään Katariinan työhön kuuluu monenlaista. Hän on toimintakeskuksen tiimipäällikkö ja useiden projektien projektipäällikkö.
Toimintakeskus tarjoaa monenlaista tukea ja toimintaa eri ikäisille helsinkiläisille. Siellä on esimerkiksi nuorten työpajoja, etsivää nuorisotyötä, aikuistyötä sekä Kyvyt-hanke.
Iso osa työajasta menee esihenkilönä toimimiseen.
”Esihenkilönä koen valmentavan johtamisen omaksi jutukseni. En usko autoritääriseen johtamiseen, vaan tutkimustenkin mukaan valmentavalla ja osallistavalla johtamisella päästään parempiin tuloksiin erityisesti asiantuntijaorganisaatiossa”, Katariina kertoo.
Hänen tiiminsä tekevät työtä asiakkaiden kanssa ruohonjuuritasolla.
”Heillä on paras käsitys kehitystarpeista ja arjesta. Arvostan ja kunnioitan tiimiläisteni näkemyksiä.”

Oma tontti johtoryhmässä
Suomen Diakoniaopiston organisaatio on haluttu pitää matalana, ja siksi sen johtoryhmään kuuluu jopa harvinaisen paljon ihmisiä. Johtoryhmä käyttää operatiivista päätösvaltaa, eli sen kautta laitetaan monet Suomen Diakoniaopiston käytännön asiat etenemään.
Katariina kuuluu Diakoniaopiston johtoryhmään, jossa hän edustaa nuorempaa polvea. Myös hänen tonttinsa on hieman erilainen verrattuna moniin muihin johtoryhmän jäseniin.
”Koulutuspäälliköillä on melko erilainen tehtävä kuin vaikkapa itselläni. Johtoryhmässä tuon esiin tietenkin omaa tonttiani mutta myös erilaista näkökulmaa asioihin. Tykkään katsoa vähän out of the box”, Katariina sanoo.
Katariina kertoo olevansa tyytyväinen siihen, miten Suomen Diakoniaopistossa johtamista on kehitetty.
”Jaan Suomen Diakoniaopiston johtajuuden arvot ja tekeminen on tosi innostavaa. Käytännössä johtamisen arvot näkyvät esimerkiksi siinä, että Sovinnolla lähdetään viemään aktiivisesti eteenpäin asiakkaiden kanssa yhteiskehittämistä.”
Yhteiskehittäminen on uutta myös työntekijöille ja siksi he saavat työhön koulutusta. Tavoite on kuitenkin sama kuin ennenkin: tarjota asiakkaiden tarpeista lähtevää toimintaa ja tukea.
Toimintakeskuksen työstä hyötyvät monet helsinkiläiset.
”Etsivä nuorisotyö tukee helsinkiläisiä nuoria monenlaisissa elämän haasteissa. Nuorten työpajoilla taas on esimerkiksi nuoria, jotka hyötyvät yhteisöllisestä ja luovasta ympäristöstä, jossa saa kokeilla eri alojen työtehtäviä ja sitä kautta löytämään omia vahvuuksiaan. Aikuistyö on kohdennettu palveluiden ulkopuolelle jääneille aikuisille”, Katariina summaa.
Tarpeeksi vaihtelua ja uuden oppimista
Katariina kertoo pitävänsä vaihtelevasta työstä.
”Tykkään oppia uutta ja nautin etenkin erilaisista hankkeista.”
Hänen omat vahvuutensa sopivat erityisen hyvin hanketyöhön.
”Minulla on hyvä resilienssi, kestän painetta ja epävarmuutta. Vaikka olen nopea ja tehokas, pyrin olemaan kohtaamisissa läsnä. Siksi tutustun helposti uusiin ihmisiin, mistä on verkostotyössä hyötyä.”
Työn lisäksi Katariina nauttii opiskelusta ja on sosionomiksi valmistumisen jälkeen tehnyt ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon sekä opiskellut tulevaisuuden tutkimusta. Tällä hetkellä hän tekee kasvatustieteen opintoja.
”Ehkä jonkun vuoden olen saattanut olla opiskelematta, mutta kyllä se elämäntapaan kuuluu.”
Katariinan elämä on mukavan täyttä. Vaikka tykkää siitä, mitä tekee, on tärkeää huolehtia omasta palautumisesta. Katariina joogaa päivittäin ja pulahtaa säännöllisesti avantoon. Palautumista tukee myös se, että Katariina on oppinut tekemään eron työ- ja vapaa-ajan välille.
”Jokaisessa työssä tulee varmasti eteen vaikeita tilanteita. Yritän aina käsitellä ne ja jättää sitten taakse. On myös asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa. Mitä pidempään tämän tyyppistä työtä tekee, sen helpompaa on tehdä erottaa työ- ja vapaa-aika toisistaan.”
Ainoastaan yksi asia seuraa Katariinaa myös vapaa-ajalle.
”Olemme nähneet arjessa sen, miten nuorten tilanne on heikentynyt korona-aikana. Toivon, että voimme kehittää uusia malleja koulupudokkuuden ehkäisemiseen ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseen.”
Työn lisäksi Katariina kantaa kortensa kekoon myös vapaa-ajalla. Hän toimii vapaaehtoisena Mieli ry:n Sekaisin-chatissa.
”Pelkkä puhe ei riitä. Tarvitaan myös konkreettisia tekoja.”
Kuka? Katariina Hautsalo on espoolainen sosiaali- ja kasvatusalan asiantuntija ja kehittäjä. Hän työskentelee Suomen Diakoniaopistossa Sovinnon toimintakeskuksen tiimipäällikkönä.
Tätä et tiennyt: Katariina arvostaa sitä, että ihmiset ovat aitoja ja osaavat nauraa omille virheille tai omalle hupsuudelle. ”On vapauttavaa olla ihmisen seurassa, joka ei yritä esittää parempaa ja hienompaa kuin on. Olen itse esimerkiksi hieman hajamielinen ja kömpelö välillä. Minusta siitä aiheutuville kommelluksille on hauska nauraa jonkun kanssa yhdessä. 😊”
Mistä haaveilee? Katariinasta mielenkiintoisinta on laajentaa maailmankuvaansa. ”Visioin esimerkiksi sitä, että opin aina uutta sekä itsestäni että ympärilläni olevasta. Pyrin myös siihen, että teen asioita haaveiden eteen, enkä vain haaveile.
Parasta työssäsi? Ehdottomasti erilaiset ja mielenkiintoiset ihmiset. ”On rikkaus saada tavata ja keskustella erilaisista taustoista tulevien ihmisten kanssa, jotka ovat kaikki omalla tavallaan upeita tyyppejä.”
Lisää uutisia
Valmistujaisia juhlittiin Suomen Diakoniaopiston kaikilla kampuksilla 31.5.2023. Valmistuneita on alustavasti yhteensä noin 600.
Kaikilta kampuksiltamme kevätlukukaudella 2023 ammattiin valmistuneet, nimensä julkaisuluvan antaneet opiskelijat.
Tiina Mäkelä toimi kolme vuotta Diakoniaopiston hallituksen puheenjohtajana. Nyt hän ja rehtori Juha-Petri Niiranen käyvät läpi, millainen oppilaitos on johtajien näkökulmasta.
Diakoniaopisto kouluttaa henkilöstöä Jyränkölän Setlementissä. Ikävalmentajana toimimisen tutkinnon osasta hyötyvät etenkin asiakkaat.
Sosiaalialan yritys Hoivatie kouluttaa kaikki esihenkilöt lähijohtamisen kannalta keskeisiin teemoihin yhdessä Diakoniaopiston kanssa.
Kokonaisena työssä -hanke vahvistaa kokemusosaamisen tunnistamista sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Vuonna 2023 Suomen Diakoniaopistoon haki perusopetuksen jälkeisessä yhteishaussa yli sata ensisijaista hakijaa enemmän kuin vuonna 2022.
SDO:n rehtori Juha-Petri Niiranen kirjoittaa katsauksen uuteen strategiaan ja vuoteen 2022.
Suomen Diakoniaopisto kumppaneineen on käynnistänyt kansalaisaloitteen nuoriasiavaltuutetun tehtävän perustamiseksi.
Yhä useampi sairastuu muistisairauteen. Validaatio on tulevaisuuden osaamista, josta on hyötyä ammattilaiselle ja omaiselle.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue pyysi Suomen Diakoniaopiston opiskelijateatterin tekemään kampanjaa alle 25-vuotiaiden ilmaisesta ehkäisystä.
Tehtävä perustettiin, sillä Suomen Diakoniaopistossa oppisopimuskoulutusten määrä on kasvanut viime vuosina runsaasti.
Suomen Diakoniaopistossa (SDO) opiskeli vuonna 2022 reilut 1400 sosiaali- ja terveysalan opiskelijaa.
Vahvasta kouluttajien ja työelämän yhteistyöstä haetaan apuja hoiva-alan työvoimapulaan.
Listasimme 10 hyvää syytä, miksi lähihoitajaksi opiskelu kannattaa.
Suomen Diakoniaopistolla on uusi logo.
Kokemusosaaja auttaa muita ja voi kehittää kehitysvamma-alan palveluita omasta näkökulmastaan. Rinnekodin ja Suomen Diakoniaopiston valmennuksesta valmistui yhdeksän uutta kokemusosaajaa.
Suomen Diakoniaopiston henkilöstön hyvinvointikyselyn mukaan ammatillisen oppilaitoksen työyhteisön toimivuus on erinomaisella tasolla.
Suomen Diakoniaopisto on viimeiset pari vuotta tehnyt hankeyhteistyötä Namibiassa. Yhtenä tavoitteena on käynnistää paikallisiin tarpeisiin vastaava diakonia- ja sosiaalialan ammatillinen koulutus.
Kunta-alan lakko alkaa tiistaina 3.5.2022. Lakko voi vaikuttaa erityisesti työelämäjaksoilla oleviin opiskelijoihin Oulussa ja Helsingissä.
Paransimme sdo.fi-nettisivun saavutettavuutta. Sivustolla otettiin käyttöön Readspeaker-ominaisuus, jonka ansiosta tekstit voi myös kuunnella.
Tutkinnon perusteet uudistetaan yhteistyössä Opetushallituksen kanssa.
Oppisopimuksella lähihoitajaksi Pohjois-Pohjanmaalla – yhteistyössä Attendo ja Suomen Diakoniaopisto
Pohjois-Pohjanmaalla aukeaa tänä keväänä ainutlaatuinen tilaisuus työn ja opiskelun yhdistämiseen. Suomen Diakoniaopiston ja Attendon yhteistyössä koulutetaan oppisopimuksella lähihoitajia Attendo-kodeissa.
Irina työskentelee Suomen Diakoniaopiston täydennyskoulutusten parissa.
Sidosryhmien mielikuva Suomen Diakoniaopistosta on valtaosin positiivinen. Oppilaitosta kuvataan opiskelijoista välittävänä, yhteisöllisenä, monimuotoisena, lämminhenkisenä ja arvopohjaisena toimijana. Tämä käy ilmi syksyllä 2021 tehdystä mielikuvatutkimuksesta.
Nora löysi toiveitaan vastaavan harjoittelupaikan Suomen Diakoniaopistosta.
Suomen Diakoniaopistolle kunniamaininta OKM.n laatupalkintokilpailussa 2021.
Yhteistyön rikkaus on että kumpikin saa olla oma itsensä. Uskaltaa olla erilaisia ja rakentavasti eri mieltä.
Suomen Diakoniaopistossa on yksi Helsingin ensimmäisistä ammatillisen koulutuksen pop up -rokotuspisteistä.
Opiskelijoiden hyvinvointi on jakautunut koronan aiheuttamana poikkeusaikana. Osa opiskelijoista voi paremmin kuin ennen poikkeusoloja, osa huonommin, kertoo Suomen Diakoniaopiston opiskelijoilleen teettämä kysely.
Opetushallitus on myöntänyt SDOlle EU-laatuarviointisertifikaatin uudelle Erasmus+ kaudelle 2021–2027.
Kehittämisohjelma sisältää suosituksia mm. ammatillisen osaamisen vahvistamiseksi.
Yhteistyö on merkittävä virstanpylväs kinestetiikan edistämisen ja koulutuksen kannalta.
SDO sai kaksi palkintoa projektitöistään Oulun yliopiston LUMA2020-hankkeessa.
Poikkeusjärjestelyt jatkuvat kevätlukukauden loppuun asti.
Olet nyt oppimassa ja tekemässä töitä etänä koulun ulkopuolella.
Kaikki opetus, mikä on mahdollista toteuttaa etäopetuksena, toteutetaan etänä alkaen 18.3.
Lahdessa käynnistyy ensi tammikuussa ainutlaatuinen kasvatus- ja ohjausalan koulutuspilotti.
Oulun Diakonissalaitoksen säätiö (ODL) ja Suomen Diakoniaopisto (SDO) käynnistävät yhteistyön haastavassa elämäntilanteessa olevien 18–30 -vuotiaiden nuorten koulutukseen pääsyn helpottamiseksi ja nopeuttamiseksi.
Ylitornion kampusta ja sen koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen tuloksena Suomen Diakoniaopisto lopettaa koulutustoimintansa Ylitornion kampuksella 31.5.2019 mennessä.
Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak ja Suomen Diakoniaopisto SDO muuttavat uusiin yhteisiin tiloihin
Oulun keskustaan Albertinkadulle. Kampuksen avajaisia vietetään maanantaina 10. syyskuuta 2018.
Ylitornion kampusta koskevat yhteistoimintaneuvottelut alkavat. Perusteena ovat tuotannolliset ja taloudelliset syyt sekä toiminnan uudelleenjärjestelyt.
Yhteistyö lisää opiskelijoiden mahdollisuuksia yksilöllisten opintopolkujen rakentamiseen.
Suomen Diakoniaopiston opiskelija Mohamed Nourdeen Toure Abdul Karim Suffyan on saanut Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n hallituksen myöntämän maahanmuuttajastipendin.
Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta tulee voimaan ensi vuoden alusta.
Kauneudenhoitoala ja hoiva-ala hakevat synergioita: SKY-Opisto ja Suomen Diakoniaopisto SDO yhdistyvät.
SKY-Opisto ja Suomen Diakoniaopisto ovat sopineet koulutuksenjärjestämistoiminnan yhdistämisestä 1.1.2018 lukien.