Theatrum Olga – Euroopan ympäristöpääkaupungin projektituki

Rahoittaja

Lahden kaupunki

Hankkeen kesto

01.01.2020 - 31.12.2020

Hankkeen tavoitteet

Theatrum Olga toteuttaa toiminnallisen taiteissa oppimisen kokonaisuuden yhteistyössä Lahden museoiden kanssa. Prosessia ohjaa Lasse Kantola. Cyberpunk-projekti tutkii dystopiaa, tulevaisuutta, jossa maailma on muuttunut ja ihminen erkaantunut luonnosta, juuristaan ja historiastaan. Prosessin yhteydessä syntyy kolme lyhytelokuvaa. Työprosessissa syntyneitä valokuvia, tarpeistoa ja vaatteita on esillä Lahden museokioskilla helmikuun 2020 ajan. Näyttelyn nimi on toiminnallinen taidehistoria.

Hankkeen toteutus

Kuvaukset ja nauhoitukset 2019-2020. Musiikin, äänimaailman, puvustuksen ja lavastuksen luominen. Editointi, elokuvan leikkaus. Elokuvien valmistuttua kuvauspaikoista toteutetaan kartta, QR-koodisto jonka avulla ihmisten on mahdollista tutustua Lahden alueen historiaan, joissa kuvaukset ovat tapahtuneet. Kehitteillä on myös älyvaate: hattu tai asuun liitettävä osa, joka ohjaa sen käyttäjän luonnon ääreen, kuvauspaikalle, antaen informaatiota ja tietoa paikasta.

Lisätietoja hankkeesta

Prosessissa tuotetaan kolme lyhyt elokuvaa, jotka tulevat youtubeen ja Lahdenssa vuonna 2021 avattavan uuden taidemuseon näyttelyyn. Projektissa on mukana Sdon Lahden kampuksen opiskelijoiden lisäksi yritysmaailmaa ja ammattilaisia; valokuva- ja videokuvaaja, säveltäjät, nykytanssijoita sekä puvustajia, lavastajia ja kampaajia. Cyber punk-projektin yhteistyökumppanina on Lahden museot. Arkeologi Hannu Takala tutustuttaa opiskelijoita Lahden alueen esihistoriallisiin paikkoihin, jotka toimivat myös elokuvien kuvauspaikkoina. Näin historia kohtaa nykyisyyden ja tulevaisuuden. Museopedagogiikka ja toiminnallinen taidehistoria täydentävät toisiaan. Projektiin on saatu Lahti-ympäristökaupungin tukea. Tavoitteena on luoda ja tutkia luontosuhdetta sekä kehittää suhdetta ympäristöön.

Hankkeen tulokset

Theatrum Olga goes Cyberpunk!

Theatrum Olga tutki vuosina 2019-2020 toiminnallisessa taideprosessissa tulevaisuutta. Cyberpunk on tieteisfiktion sivugenre, joka koostuu kehittyneestä tietotekniikasta ja teknologiasta. Se sijoittuu urbaaniin vaaralliseen tulevaisuuteen, jossa jokin voima, kuten virus, luonnon -tai ihmisen aiheuttama katastrofi tai ideologia vallitsee yhteiskunnassa. Megayritykset hallitsevat maailmaa. Yksityisyyttä ei enää ole ja kaikki informaatio on yritysten hallinnassa. Cyberpunk on dystopiaa!

Theatrum Olga valittiin Euroopan ympäristökaupunki-2021 kulttuurilähettilääksi. Olga sai Cyberpunk-projektiin taloudellista tukea EGC2021-juhlavuodelta.
Cyberpunk-trilogiassa toteutettiin kolme lyhytelokuvaa, joiden kuvauspaikoiksi valikoitui Lahden ja sen lähialueiden vanhoja arkeologisia paikkoja. Opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat esityksen puvustuksen, lavastuksen ja muodon yhdessä ammattilaisten kanssa.
Mukana työskentelyssä oli opiskelijoiden lisäksi tanssijoita, kuvataiteilijoita, säveltäjiä, valokuvaajia ja videokuvaaja. Museopedagogiikka oli prosessissa vahvasti mukana koko vuoden ajan, yhteistyö toteutui Lahden museoiden ja kanssa.

Keväällä 2020 yhteistyö laajentui. LUT & Aalto yliopiston & EU2020 SciberPunk hyppäsi Theatrum Olgan luoman CyberPunk -projektin maailmaan luoden oppimistarinan menneisyydestä nykyisyyden kautta tulevaisuuteen. Tarinaan linkittyi luontotiedon ja informaation käsittely, tulkinta ja jäsentäminen taidelähtöisillä menetelmillä. Suomuijat, Raven Etiäinen, Light & Shadow -hahmot kuljettivat osallistujia rakentamaan SciberPunk- prototyyppejä, joiden avulla tolkullistettiin omaa luonto- ja ympäristösuhdetta & ideoitiin sosioekologisesti kestäviä teknologioita. Matkaa oppilaille ohjasivat tutkijat/ LUT yliopisto Annika Wolf, Anne Pässilä, Antti Knutas sekä Aalto yliopisto Teija Vainio

Valmistuneet elokuvat ovat youtubessa YouTubeen loka-marraskuussa 2020. Kuvauspaikoille toimitetaan QR-koodit, joiden avulla luonnossa liikkuja saa halutessaan katsoa lyhytelokuvat.

Produktiossa mukana olivat:
Ohjaus Lasse Kantola
Kuvaus ja editVeijo Ruotanen
Cyberpunk asiantuntijaJoni Lautala
Puvustus Mira Silvennoinen, Joni Lautala, Theatrum Olgan opiskelijoiden upcycling-työpajat
TarpeistoJoni Lautala, Zofia Wlodarczyk-Helle, Kristiina Heinonen
Kampaus ja meikitLahen salonki R11
ValotEetu Pesu, Sari Huhtilainen, Eini Sairola
MusiikkiImppu, Eraesmus
TanssijatMika Seppälä, Leena Keizer

ValokuvatTiia Hyvärinen, Karim Tawfik, Veijo Ruotanen
Rooleissa
Pinja Paljärvi, Taika Laner, Sanna Nieminen, Hugo Hagström, Roope Kari, Kia Lahtinen, Tiia Häyrinen, Anu Tillgren, Aki Tillgren, Ari Tillgren, Joel Väänänen, Aliisa Tonteri, Pia Kankkonen, Clovis Irafasha, Johanna Rauta, Paavo Lipiäinen, Niko Sutinen, Jasmin Pitkänen, Marianne Munukka, Minna Rissanen, Tuisku Närhi, Mel Hokkanen, Nikita Jegorov, Pihla Karhu, Melike Köse, Sanni Niuta, Jenna Tauriainen, Alain Ngoga.
Kiitos yhteistyöstä LUT yliopisto Annika Wolf, Anne Pässilä, Antti Knutas sekä Aalto yliopisto Teija Vainio.
Perehdytys Lahden esihistoriaan: Argeologi Hannu Takala, Lahden museot
Kiitos: Moremix, Painovoima,
Kuvauspaikat Lahdessa: Pirunpesä, Linnaistensuo, Porvoonjoki / Miekkiö, Paakkolanmäki

 

Suomen Diakoniaopisto
Lasse Kantola
lasse.kantola@sdo.fi