STEA Ak3435 Sovinnon aikuistyö
Rahoittaja
Sosiaali- ja terveysministeriöHankkeen kesto
01.01.2022 - 31.12.2023
Hankkeen tavoitteet
Työn, koulutuksen ja palveluiden ulkopuolella oleville yli 30-vuotiaille tarkoitetun sosiaalisesti vahvistavan toiminnan järjestäminen – ryhmätoiminta, yksilötyö, jalkautuva työ, vapaaehtoistoiminta ja Vapauteen valmennus.
PÄÄTAVOITE on tukea ja vahvistaa heikossa asemassa olevien työikäisten osallisuutta ja toimijuutta sekä heidän valmiuksiaan edetä kohti koulutusta ja työelämää.
Tavoite 1: Asiakkaiden kokemus valmiuksistaan toimia ja osallistua ympäröivässä yhteiskunnassa vahvistuu.
Tavoite 2: Asiakkaat kokevat tulevaisuuden suunnitelmiensa kirkastuvan. Asiakkaat ja vapaaehtoiset kokevat saavansa toiminnasta mielekästä sisältöä elämään.
Tavoite 3: Asiakkaiden kokemus työelämävalmiuksistaan vahvistuu toimintaan osallistumisen myötä.
Tavoite 4: Eri väestöryhmät kohtaavat toiminnan kautta.
Hankkeen toteutus
Asiakkaiden turvallisuuden vuoksi avoimet ryhmät voidaan tarvittaessa muuttaa verkossa toteutettavaksi, suljetuiksi ryhmiksi ja/tai ryhmien kokoa voidaan myös pienentää. Tulevana toimintavuonna tarjoamme uutena yksilöasiakastyön ulottuvuutena ratkaisukeskeistä ja intensiivistä yksilöllistä tukea asiakkaillemme.
Täysin uutena toimintamallina alkaa Vapauteen valmennus. Valmennus tarjoaa valvottua koevapautta suorittaville vangille yksilöllistä ja suunnitelmallista tukea, sekä monipuolista ryhmätoimintaa. Valmennuksessa harjoitellaan arjen taitoja, työelämävalmiuksia, löydetään omia voimavaroja, opitaan itsesäätelykeinoja sekä kartoitetaan tulevaisuuden suunnitelmia. Valmennukselle on tarvetta, sillä valvotun koevapauden toimintavelvoitepaikat eivät palvele kaikkia. Monelle vangille tarjotaan päihdekuntoutusta koevapauden toimintavelvoitepaikaksi, ja toisaalta taas pärjäävämmät vangit suorittavat koevapauden työssä tai koulutuksessa.
Lisätietoja hankkeesta
Yksilöohjaus on suunnitelmallista ja kokonaisvaltaista asiakastyötä, jota tehdään yksin, työparin tai asiakkaan verkoston kanssa joko toimistolla tai jalkautumalla.
Vapauteen Valmennus tarjoaa valvottua koevapautta suorittaville vangille yksilöllistä ja suunnitelmallista tukea, sekä monipuolista ryhmätoimintaa. Valmennuksessa harjoitellaan arjen taitoja, työelämävalmiuksia, löydetään omia voimavaroja, opitaan itsesäätelykeinoja sekä kartoitetaan tulevaisuuden suunnitelmia.
Jalkautuvalla työotteella tavoitellaan erityisesti palveluiden ulkopuolelle pudonneita. Säännöllistä jalkautumista toteutetaan viikoittain Monikeskuksen neuvonta- ja kohtaamispisteellä. Lisäksi jalkautumista toteutetaan säännöllisesti Kontulan lähiöasemalla, Helsingin vankilassa, Kalasataman palvelutorilla sekä tarvittaessa muissa matalan kynnyksen kohtaamispaikoissa.
Ryhmätoiminta:
viikoittain Arjen suomea-ryhmä x2, kulttuurikahvila, liikuntaryhmä, kokkausryhmä ja Arjen taidot-ryhmä.
Vapaaehtoiset työntekijät ohjaavat avointa ryhmätoimintaa koordinaattoreiden tuella sekä osallistuvat muihin Sovinnon järjestämiin tilaisuuksiin halutessaan.
Hankkeen tulokset
Tulosten mukaan olemme onnistuneet toiminnassamme pääsemään asetettuihin tavoitteisiin. Tulosten mukaan:
1. yksilöasiakkaiden tulevaisuudensuunnitelmat kirkastuivat,
2. toimintamme toi mielekästä sisältöä asiakkaidemme ja vapaaehtoisten elämään,
3. asiakkaiden valmiudet toimia ympäröivässä yhteiskunnassa ja palveluissa vahvistuivat,
4. asiakkaamme kohtasivat eri taustoista tulevia ihmisiä,
5. asiakkaiden toimijuudessa tapahtui positiivinen muutos ja
6. asiakkaiden työelämävalmiudet vahvistuivat.
Tämän tyyppisessä kokonaisvaltaisessa yksilötyössä on usein vaikeaa tuoda esiin kaikkia oleellisia asiakkaissa tapahtuvia muutoksia. Haastavissa elämäntilanteissa olevien asiakkaiden kohdalla kannatteleva keskusteluapu voi olla hyvinkin merkityksellistä sen hetkisessä tilanteessa, ja muutos voi näkyä asiakkaan elämässä vasta myöhemmin. Toisaalta joitakin pieniä, mutta merkityksellisiä muutoksia on haastavaa tuoda mittareilla näkyväksi. Usein asiakkaat itse tuovat sanallisesti esiin toimintamme vaikuttavuutta ja sen puolesta puhuvat myös suhteellisen vakiintunut asiakaskunta sekä hyvin toimiva puskaradio. Monille asiakkaistamme erityisen oleellista on ollut mahdollisuus saada kokonaisvaltaista ja pitkäjänteistä tukea elämän eri osa-alueisiin, jolloin myös muutos voi näkyä useilla eri elämän alueilla ja pitkän ajan kuluessa.
Vuonna 2022 käytetyt tiedonkeräystavat olivat monipuoliset ja helposti käytettävät sekä tietoa muutoksesta saatiin runsaasti. Kaikkea kerättyä tietoa ei voi pitää kuitenkaan 100% luotettavana, vaan suuntaa antavana. Esimerkiksi työntekijäarvioissa asiakkaissa tapahtuneen muutoksen arvioiminen voi olla haastavaa erityisesti, kun asiakasta tavataan harvakseltaan ja tietty aika kerrallaan. Työntekijäarvio on siksi rakennettu sellaiseksi, että siinä on mahdollista jättää täyttämättä kohdat, joita ei voida arvioida. Työntekijäarviointiin saattaa myös vaikuttaa, jos työntekijä vaihtuu, koska uudella työntekijällä ei ole kaikkea aiempaa kokemusta ja tietoa asiakkaasta, vaan arvioi asiakkaita omasta näkökulmastaan. Työntekijäarvion tuloksia tarkastellessa on myös hyvä huomioida, että ne ovat työntekijän subjektiivisia näkemyksiä, eivät asiakkaan omia kokemuksia. Työntekijäarviosta saatavaa muutostietoa on saatu vain niistä asiakkaista, joita on tavattu useamman kerran ja useamman kuukauden aikana. Työntekijäarviota ovat täyttäneet useampi henkilö työntekijävaihdoksesta johtuen. Tarkastelimme seurannan ja arvioinnin tuloksia siitä näkökulmasta, että vaikuttivatko työntekijävaihdokset tuloksiin. Tulokset olivat kuitenkin hyvin yhdenmukaisia, eikä niistä noussut suuria muutoksia.
Asiakkaiden itsearviointikyselyyn vastanneet ovat pääsääntöisesti heitä, jotka ovat sitoutuneet toimintaamme. Usein ne asiakkaat, jotka ovat kadonneet tai käyneet vain kertaluontoisesti, eivät ole vastanneet asiakkaiden itsearviointikyselyyn. Myös joidenkin asiakkaiden toimintakyky ja kysymysten ymmärrys on voinut vaikuttaa tuloksiin siitä huolimatta, että asiakaskysely on tehty selkokielellä ja englanniksi.
Jalkautuvasta työstä emme keränneet arviointidataa, mutta saimme asiakkailta välitöntä suullista palautetta; monet asiakkaat saivat tarvittavaa apua, kun sitä ei ollut muualla kunnan palveluissa saatavilla ja kokivat sen hyödylliseksi, siitä sanallisesti kiittäen. Vaikka koronatilanne osaltaan hankaloitti asiakastyötä erityisesti vielä alkuvuodesta, siitä huolimatta tulosten mukaan toiminnassa onnistuttiin hyvin vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin ja saamaan positiivista muutosta aikaan heidän elämässään. Pienetkin positiiviset muutokset haastavissa elämäntilanteissa olevien henkilöiden kohdalla voi olla käänteentekeviä kohtia, jotka kannattelevat ja käynnistävät useampien muutosten prosessin kohti vahvistuvaa hyvinvointia, osallisuuden kokemusta ja aktiivisempaa toimijuutta yhteiskunnassa.
Suomen Diakoniaopisto
Katariina Hautsalo
katariina.hautsalo@sdo.fi
+358 44 709 7710