Ville yhdistää harrastuksensa lähihoitajan työhön

Lähihoitajan työ on monipuolisempaa kuin usein luullaan. Työhön on mahdollista yhdistää esimerkiksi omaa harrastuneisuutta. Niin on tehnyt myös Ville. 

Kaksi vuotta sitten Ville teki sen, mitä oli harkinnut pitkään. Hän haki opiskelemaan lähihoitajaksi 32-vuotiaana.

”Jo nuorempana musta tuntui, että tämä tulisi olemaan mun ala. Mutta ennen opiskelua ehdin olla 12 vuotta töissä toisissa hommissa. Kun alkoi tuntua, etten saa työstä enää muuta kuin rahaa, päätin, että on aika hakea opiskelemaan.”

Se kannatti.

”Tämä on tuntunut ehdottomasti merkityksellistä. Se, kun saa työskennellä ihmisten kanssa.”

Lähihoitajaksi aikuisena Suomen Diakoniaopistossa

Ville valmistui lähihoitajaksi keväällä 2021 Suomen Diakoniaopiston Lahden kampukselta. Hänen opintonsa osuivat pitkälti koronan aiheuttamaan poikkeusaikaan.

”Viimeiset kouluajat olivat sellaisia, että heräsin, pesin hampaat, söin aamupalan ja istuin sängyn vieressä olevan työpöydän ääreen. Sitten kone auki. Onneksi opiskeltavat asiat oli niin äärettömän kiinnostavia, että jaksoin keskittyä”, Ville kuvailee.

Lähihoitajaksi opiskelevat valitsevat opintojen loppupuolella osaamisalan eli suuntauksen, johon haluavat erikoistua. Vaihtoehtoja on useita.

Ville erikoistui mielenterveys- ja päihdetyöhön.

”Päihteisiin ja mielenterveyteen liittyvä ongelmat jäävät yhteiskunnassa edelleen vähän piiloon, samoin niistä kärsivät ihmiset. Saatamme ajatella, että he ovat jotenkin erilaisia kuin muut. Mutta eivät he ole. Sitä paitsi me kaikki ollaan alttiita päihde- ja mielenterveysongelmille. Ihminen, joka tällä hetkellä kärsii kyseisistä ongelmista, on myös elänyt aiemmin niin sanottua normiarkea”, Ville toteaa viisaasti.

Rakkaus luontoon saa näkyä lähihoitajan työssä

Jokainen työ tuntuu ajoittain raskaalta. Lähihoitajan ammatti ei ole tässä poikkeus.

Villen mukaan hänen työssään kuormitus on enimmäkseen psyykkistä. Onneksi omasta jaksamisesta voi pitää huolta ja sitä harjoiteltiin jo opintojen aikana.

Hänelle on jäänyt erityisen hyvin mieleen yksi, vaikuttava ajatus.

”Koulutuspäällikkö sanoi tunnilla, että mieli on tärkein työkalumme, josta täytyy pitää huolta.”

Villen mielestä myös elämänkokemus tuo apua jaksamiseen.

”Ehkä vähän kärjistetysti ei jaksa enää vouhottaa ihan kaikesta. Sitä ymmärtää hyvällä tavalla, että työ on työtä ja elämässä pitää olla muutakin”, Ville sanoo.

Villelle se ”muu” on koti Lahden maaseudulla, emäntä ja kaksi koiraa. Tärkeitä ovat myös harrastukset, jotka liittyvät kaikki luontoon.

”Eräjormaksi” itseään kutsuva Ville harrastaa esimerkiksi maastopyöräilyä, kalastusta ja valokuvausta. Rakkaus luontoon saa näkyä myös lähihoitajan työssä.

”Olen töissä tehostetussa palveluasumisessa, jossa asuu mielenterveys- ja päihdekuntoutujia, joiden kanssa lähdemme usein laavuretkille.”

Retket ovat todella suosittuja.

”Luonnon keskellä paistellaan makkaraa ja ollaan. Siellä työ ei tunnu työltä ja asukkaatkin ovat erilaisia. Me kaikki rauhoitumme luonnossa.”

Haluatko opiskella lähihoitajaksi? Katso avoimet sosiaali- ja terveysalan koulutukset hakukalenterista >>

Kuva: Villen kotialbumi

Lisää opiskelijatarinoita

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Suomeen kansainvälisen rekrytoinnin kautta muuttanut Patrick oppi reilussa vuodessa suomen kielen ja valmistui lähihoitajaksi.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Susanna Stark valmistui reilut kymmenen vuotta sitten lähihoitajaksi. Sen jälkeen hän on tehnyt töitä, opiskellut lisää ja edennyt uralla tilanteeseen, josta ei aiemmin uskaltanut edes haaveilla.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Lähihoitajaksi opiskeluun innosti halu palata lapsuuden kotikonnuille. 

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Mimmu opiskeli lastenohjaajaksi aikuisena.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Lähihoitajaksi opiskeleva voi päästä jo opintojen aikana keikkatyöhön.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

TUVA auttaa, kun tulevaisuus on vähän epäselvänä.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Jo opiskeluaikana Jani sai innostavan soiton nuorisotalolta.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Tiinan opiskelu oli niin sujuvaa, että työpaikkakin löytyi kesken opintojen.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Lähihoitaja Kukka Sariola näkee tulevaisuudessa paljon toivoa. 

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Tuleva kodinhuoltaja Minna opiskelee puhtaus- ja kiinteistöalan perustutkintoa Suomen Diakoniaopistossa, Helsingissä.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Kauneudenhoitoalalle lähteminen oli 16-vuotiaiden Elsan ja Adelen pitkäaikainen toive.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Toimitilahuoltajaksi opiskeleva Johanna jakaa siisteyden iloa

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Kosmetologiksi opiskeleva Fotini haluaa tehdä asiakkaalle hyvän olon.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Minnakaisa Tuurala opiskelee lähihoitajaksi Suomen Diakoniaopistossa. Hän ylläpitää inspiroivaa instatiliä, jossa kertoo opiskeluarjesta.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Joni on taitava asiakkaiden ruoankuljetustehtävissä.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Yliopistoon voi mennä myös ammatillisesta koulutuksesta.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Lähihoitajana voi erikoistua vammaistyöhön.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Lähihoitajalla on monipuoliset työllistymismahdollisuudet.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Muotialalta merkityksellisempään työhön.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Perhe ja uusi ura – mahdoton yhtälö?

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Työyhteisöt kaipaavat monimuotoisuutta.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

”Siellä kerhojen lattioilla kasvaa tulevaisuus.”

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Omasta monikulttuurisesta ryhmästä sai voimaa ja vertaistukea.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Unkarista lastenohjaajaksi

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Lukio ja lähihoitajaopiskelu; Jenni on ajanhallinnan mestari

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Kosmetologit haastavat toisensa Taitaja-kisoissa ”Oon yllättynyt siitä, miten kivaa opiskelu on ollut!”

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

”Tekemällä oppii parhaiten” – Yulinin opinnoissa korostui käytännönläheisyys. 

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Saatuaan vain määräaikaisia töitä, Supansa kyllästyi ja päätti jatkaa opintojaan kokiksi.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Tutoreilla on hauskempaa – ja nyt he kertovat miksi!

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Palkinnoista arvokkain tälle tulevalle kosmetologille on asiakkaan kasvoilta näkyvä ilo ja hyvä olo.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Tosi tarkoituksella kohti nuorisotyötä – Emma valmistui Suomen Diakoniaopistosta nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Dembo jatkoi lähihoitajan tutkinnosta ammattikorkeakouluun

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Nourdeen on Suomen Diakoniaopiston konkari, joka on valmistunut jo kolmista opinnoista. Syy koulussa viihtymiseen on hänestä selvä: hyvä ilmapiiri, opettajat sekä eri kulttuurien kunnioittaminen.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Asia Abdillahi, 27, on elänyt koko ikänsä kahden kulttuurin välissä. Suorasanainen nainen haluaa lisätä kulttuurien välistä dialogia ja käsitystä ruohonjuuritason tarpeista. ”Jos ongelmia ei tiedetä, ei niitä voida korjatakaan.”

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Fei Fei valmistui lähihoitajaksi – ”Pitää olla valmis tekemään töitä unelmiensa eteen”

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Moonika sai kesken jääneen peruskoulun päätökseen Diakoniaopistossa. Nyt hän opiskelee lähihoitajaksi ja toteuttaa haavettaan ammatinvaihdoksesta. ”Olen tosi onnellinen siitä, että saavutin tavoitteeni.”

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Vaikka yhteistä äidinkieltä ei ole, yhteishenki koulussa on vahva.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Toni hakeutui naisvaltaiselle alalle murtamaan ennakkoluuloja – ”Halusin työn, jolla on merkitystä.”

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Sisu, motivaatio ja halu auttaa. Niitä Annikan mielestä tarvitaan sosiaali- ja terveysalalla. Tehotyttö tekee lähihoitajan kaksoistutkintoa, keikkatöitä ja treenaa ammattitaidon SM-kisoihin. ”Paljon jaksaa, kun tekee sitä, mistä nauttii!”

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

”Aina voi muuttaa omia tapojaan paremmiksi: on itsestä kiinni, haetko kouluun vai et.” Lapsena Somaliasta Suomeen muuttanut Roble, 24, ehti peruskoulun jälkeen jo ikävöidä pulpettia, kun hän palasi ihan omanlaiselle opintopolulleen.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 01.09.2021

Hulda opiskeli oppisopimuksella lähihoitajaksi. >>

Lue lisää