Opiskelijan tarina: Kosmetologit haastavat toisensa Taitaja-kisoissa

Tulevat kosmetologit Noora ja Jennifer haastavat toisensa ammatillisen koulutuksen SM-kisoissa, Taitaja2019. Kilpakumppaneiksi he eivät silti tunnustaudu vaan valmistautuvat kisoihin yhdessä – esimerkiksi tekemällä harjoituskasvohoitoja miehille. 

Noora, 20, ja Jennifer, 18, aloittivat pari vuotta sitten kauneudenhoitoalan koulutuksen Suomen Diakoniaopistoon kuuluvassa SKY-Opistossa. Kummallekin on jäänyt pääsykokeista mieleen erityisesti yksi tehtävä.

”Rautalangasta piti vääntää kuviota. Siinä testattiin luovuutta.”

Molemmat todella halusivat kouluun: niin paljon, että olivat valmiita muuttamaan opintojen takia jopa uudelle paikkakunnalle. Ja niin kävikin, että sekä Jennifer että Noora hyväksyttiin kouluun ensihakemalla.

Ennen kosmetologiopintoja Noora oli kuitenkin käynyt lukion, mikä takia he valmistuvat eri aikoihin.

Nopeutetusti opiskellut Noora alkaakin jo tänä keväänä lukea uusiin pääsykokeisiin, sillä tähtäimessä ovat ammattikorkeakoulun estenomin opinnot.

Myös Jennifer pohtii hakeutuvansa valmistumisen jälkeen samaan koulutukseen. Harkinta-aikaa on kuitenkin vielä jäljellä, sillä peruskoulupohjan takia opintoihin kuuluu myös ammattitaitoa täydentäviä tutkinnon osia, kuten äidinkieltä ja matematiikkaa.

”Niitä minulla ei ole ollut, vaan olen saanut keskittyä hoitoihin ja käsillä tekemiseen”, Noora toteaa.

 

”Into sen kun kasvaa!”

Noora kertoo yllättyneensä opinnoissa yhdestä asiasta.

”Jo hakiessani ajattelin, että kauneusalan koulutus voisi sopia mulle, mutta yllätyksenä tuli se, miten kivaa tää oikeesti olikin! Kun on päässyt oppimaan ja tekemään enemmän, intohimo ja into alaa kohtaan on vaan koko ajan kasvanut.”

Jenniferillä taas alavalinta taitaa olla verenperintöä, sillä myös hänen äitinsä on työskennellyt kosmetologina.

”Äiti valmistikin mua opintoihin hyvin ja me puhuttiin myös niistä alan ei-niin-kivoista puolista kuten tyytymättömistä asiakkaista ja terveysongelmista. Siksi mikään ei ole tullut yllätyksenä.”

Sekä Jenniferin että Nooran mielestä parasta alassa ovat kuitenkin asiakkaat.

”On kiva auttaa ja tuoda pientä iloa arkeen”, Noora sanoo.

Kummankin mielestä ala sopii parhaiten ulospäinsuuntautuneelle ja positiiviselle ihmiselle.

”Kosmetologi on asiakkaan aurinko eikä omat huonot fiilikset saa näkyä. Meidän tehtävä on tuottaa hyvää energiaa eikä ottaa sitä muilta pois”, Jennifer summaa.

 

Luokka täynnä tulevia ammattilaisia

Jennifer kertoo, että heidän luokkansa on täynnä rautaisia tulevaisuuden ammattilaisia. Ammattitaitoa mittaavat myös Suomen ammatillisen koulutuksen SM-kisat, joihin Jennifer ja Noora tänä vuonna osallistuvat.

Menestys kisoissa olisi kummankin mielestä mahtavaa ja meriitti myös ansioluettelossa.

Tammikuisessa semifinaalissa on luvassa esimerkiksi miesten kasvohoitoa ja ripsien ja kulmien kestovärjäystä.

”Ollaan harjoiteltu hoitamalla mun poikaystävää ja Nooran isää”, Jennifer kertoo. Lisäksi valmistautumisessa auttavat perheen, luokkatovereiden ja opettajien tuki – sekä tietenkin laadukas opetus, jonka kumpikin tuleva taitaja nostaa esiin Diakoniaopiston valttina.

”Meidän opettajat on tosi ammattitaitoisia. Ja lisäksi heiltä todella pystyy pyytämään apua aina, kun sitä tarvitsee. He todellakin tekevät kaikkensa auttaakseen meitä.”

Sillä missäpä muualla niitä tulevia taitajia ja ammattilaisia tehtäisiin, kuin laadukkaassa opetuksessa.

 

Lue lisää Hius- ja kauneusalan perustutkinnosta 

Lue lisää Taitaja2019-kilpailusta

Lisää opiskelijatarinoita

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Suomeen kansainvälisen rekrytoinnin kautta muuttanut Patrick oppi reilussa vuodessa suomen kielen ja valmistui lähihoitajaksi.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Susanna Stark valmistui reilut kymmenen vuotta sitten lähihoitajaksi. Sen jälkeen hän on tehnyt töitä, opiskellut lisää ja edennyt uralla tilanteeseen, josta ei aiemmin uskaltanut edes haaveilla.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Lähihoitajaksi opiskeluun innosti halu palata lapsuuden kotikonnuille. 

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Mimmu opiskeli lastenohjaajaksi aikuisena.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Lähihoitajaksi opiskeleva voi päästä jo opintojen aikana keikkatyöhön.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

TUVA auttaa, kun tulevaisuus on vähän epäselvänä.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Jo opiskeluaikana Jani sai innostavan soiton nuorisotalolta.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Tiinan opiskelu oli niin sujuvaa, että työpaikkakin löytyi kesken opintojen.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Lähihoitaja Kukka Sariola näkee tulevaisuudessa paljon toivoa. 

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Tuleva kodinhuoltaja Minna opiskelee puhtaus- ja kiinteistöalan perustutkintoa Suomen Diakoniaopistossa, Helsingissä.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Kauneudenhoitoalalle lähteminen oli 16-vuotiaiden Elsan ja Adelen pitkäaikainen toive.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Toimitilahuoltajaksi opiskeleva Johanna jakaa siisteyden iloa

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Kosmetologiksi opiskeleva Fotini haluaa tehdä asiakkaalle hyvän olon.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Minnakaisa Tuurala opiskelee lähihoitajaksi Suomen Diakoniaopistossa. Hän ylläpitää inspiroivaa instatiliä, jossa kertoo opiskeluarjesta.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Joni on taitava asiakkaiden ruoankuljetustehtävissä.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Yliopistoon voi mennä myös ammatillisesta koulutuksesta.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Lähihoitajana voi erikoistua vammaistyöhön.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Lähihoitajana voi hyödyntää omaa harrastuneisuuttaan.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Lähihoitajalla on monipuoliset työllistymismahdollisuudet.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Muotialalta merkityksellisempään työhön.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Perhe ja uusi ura – mahdoton yhtälö?

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Työyhteisöt kaipaavat monimuotoisuutta.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

”Siellä kerhojen lattioilla kasvaa tulevaisuus.”

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Omasta monikulttuurisesta ryhmästä sai voimaa ja vertaistukea.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Unkarista lastenohjaajaksi

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Lukio ja lähihoitajaopiskelu; Jenni on ajanhallinnan mestari

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

”Tekemällä oppii parhaiten” – Yulinin opinnoissa korostui käytännönläheisyys. 

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Saatuaan vain määräaikaisia töitä, Supansa kyllästyi ja päätti jatkaa opintojaan kokiksi.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Tutoreilla on hauskempaa – ja nyt he kertovat miksi!

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Palkinnoista arvokkain tälle tulevalle kosmetologille on asiakkaan kasvoilta näkyvä ilo ja hyvä olo.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Tosi tarkoituksella kohti nuorisotyötä – Emma valmistui Suomen Diakoniaopistosta nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Dembo jatkoi lähihoitajan tutkinnosta ammattikorkeakouluun

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Nourdeen on Suomen Diakoniaopiston konkari, joka on valmistunut jo kolmista opinnoista. Syy koulussa viihtymiseen on hänestä selvä: hyvä ilmapiiri, opettajat sekä eri kulttuurien kunnioittaminen.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Asia Abdillahi, 27, on elänyt koko ikänsä kahden kulttuurin välissä. Suorasanainen nainen haluaa lisätä kulttuurien välistä dialogia ja käsitystä ruohonjuuritason tarpeista. ”Jos ongelmia ei tiedetä, ei niitä voida korjatakaan.”

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Fei Fei valmistui lähihoitajaksi – ”Pitää olla valmis tekemään töitä unelmiensa eteen”

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Moonika sai kesken jääneen peruskoulun päätökseen Diakoniaopistossa. Nyt hän opiskelee lähihoitajaksi ja toteuttaa haavettaan ammatinvaihdoksesta. ”Olen tosi onnellinen siitä, että saavutin tavoitteeni.”

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Vaikka yhteistä äidinkieltä ei ole, yhteishenki koulussa on vahva.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Toni hakeutui naisvaltaiselle alalle murtamaan ennakkoluuloja – ”Halusin työn, jolla on merkitystä.”

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Sisu, motivaatio ja halu auttaa. Niitä Annikan mielestä tarvitaan sosiaali- ja terveysalalla. Tehotyttö tekee lähihoitajan kaksoistutkintoa, keikkatöitä ja treenaa ammattitaidon SM-kisoihin. ”Paljon jaksaa, kun tekee sitä, mistä nauttii!”

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

”Aina voi muuttaa omia tapojaan paremmiksi: on itsestä kiinni, haetko kouluun vai et.” Lapsena Somaliasta Suomeen muuttanut Roble, 24, ehti peruskoulun jälkeen jo ikävöidä pulpettia, kun hän palasi ihan omanlaiselle opintopolulleen.

Lue lisää

Opiskelijatarinat | 15.01.2019

Hulda opiskeli oppisopimuksella lähihoitajaksi. >>

Lue lisää