Kodinhuoltajaksi opiskeleva Minna: ”Tykkään omasta kädenjäljestäni”
Tuleva kodinhuoltaja Minna opiskelee puhtaus- ja kiinteistöalan perustutkintoa Suomen Diakoniaopistossa, Helsingissä.
Jo ennen kouluun hakemista Minna teki töitä puhtauspalveluissa. Ajatus perustutkinnon opiskelusta syntyikin työpaikan ohjaajan ideasta.
Minna päätti hakea Suomen Diakoniaopistoon, ja elokuussa 2020 hän aloitti puhtaus- ja kiinteistöalan opinnot erityisopetuksessa.
Alassa häntä eniten kiinnostavat perusasiat.
”Niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin, tykkään mopata”, Minna sanoo.
Hänestä on mukavaa, kun oma kädenjälki näkyy heti.
”Ja että kädenjälki näyttää mahdollisimman siistiltä!” Minna nauraa.

Kodinhuoltaja oppii käytännönläheisesti
Ensimmäinen opiskeluvuosi oli Minnalle terveysongelmien takia haastava.
”Onneksi opettajat olivat joustavia ja ymmärtäviä.”
Toinen vuosi on sujunut onneksi paremmin.
Opintoihin kuuluu vähän teoriaa ja paljon käytännön juttuja. Minna on oppinut myös paljon uutta, esimerkiksi puhdistusaineista. Monet entuudestaan tutut taidot, kuten moppaus ja pintojen pyyhkiminen, sujuvat entistä paremmin.
Puhtauspalvelualalla ollaan tekemisissä tarkkuutta vaativien pesu- sekä siivousohjeiden kanssa. Siksi muistin harjoittaminen on tärkeää. Minna kertoo, että opinnoissa muistia on harjoitettu esimerkiksi muistipeliä pelaamalla.
Välillä tehtäviä tehdään tietokoneella.
”Omaa tietokonetta ei välttämättä tarvitse. Minä olen lainannut konetta Tsemppi-oppimisympäristöstä”, Minna sanoo.
Pian Minna on lähdössä opintomatkalle Saksaan. Piccis-hankkeen järjestämän matkan tarkoituksena on tutustua toisen maan kulttuuriin ja opiskelijoihin. Samalla parannetaan erityisen tuen opiskelijoiden mahdollisuutta päästä kansainvälisiin vaihtoihin.
”Tunteet on vielä vuoristorataa, että mihin ihmeeseen sitä on lähdössä. Saan onneksi koko matkakonkkaronkalta tsemppiä. Ja kyllä vähän innostaakin. Pitää lähteä vielä reppu- ja laukkuostoksille ennen matkaa!”

Koulutus sopii järjestyksen ihmiselle
Minnan mielestä puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan opiskelu sopii ihmiselle, joka pitää järjestyksestä ja siitä, että oma kädenjälki näkyy heti. Tärkeää on myös aito kiinnostus alaan. Mutta lopulta moni asia on kiinni Minnan osuvan tiivistyksen mukaisesti omasta asenteesta.
”Maltti on valttia.”
Minnalla itsellään on monia alalle sopivia vahvuuksia. Hän on asiallinen ja rauhallinen. Koska Minna ei kiivastu helposti, yhteistyö muiden kanssa sujuu hyvin.
Teorian ja koulussa harjoiteltavien taitojen lisäksi opintoihin kuuluu useita työharjoitteluja. Minna on ollut jo yhdessä harjoittelussa ja pian alkaa toinen.
”Toivon työharjoittelusta sitä, että saan hyvän perehdytyksen ja tieto kulkee”, hän kertoo.
Vaikka Minna tykkää järjestyksestä ja siistimisestä, hän toteaa, että omassa kodissa olisi parantamisen varaa. Toisaalta tuleva ammattilainen katsoo kodin puhtautta hieman tarkemmalla silmällä.
”Ja sitä paitsi onhan se niin, ettei töitä saa tuoda kotiin”, Minna toteaa pilkettä silmäkulmassa.
Haluaisitko sinä opiskella kodinhuoltajaksi?
- Suomen Diakoniaopistossa puhtaus- ja kiinteistöalan perustutkinto opiskellaan erityisopetuksena. Tutkintonimike on kodinhuoltaja.
- Kodinhuoltajalla on tärkeä ammatti, jossa pääsee pitämään huolta kodeista, kotien turvallisuudesta ja ihmisten viihtyvyydestä!
- Opiskeluaika on yksilöllinen, mutta tavallisesti opiskelu kestää noin kolme vuotta.
- Avoimet haut löytyvät hakukalenterista. Valitse koulutusalaksi palvelualat.
Lisää opiskelijatarinoita
Lähihoitajaksi opiskeluun innosti halu palata lapsuuden kotikonnuille.
Mimmu opiskeli lastenohjaajaksi aikuisena.
Lähihoitajaksi opiskeleva voi päästä jo opintojen aikana keikkatyöhön.
TUVA auttaa, kun tulevaisuus on vähän epäselvänä.
Jo opiskeluaikana Jani sai innostavan soiton nuorisotalolta.
Lähihoitajaksi verkkokoulutuksessa
Tiinan opiskelu oli niin sujuvaa, että työpaikkakin löytyi kesken opintojen.
Lähihoitaja Kukka Sariola näkee tulevaisuudessa paljon toivoa.
Kauneudenhoitoalalle lähteminen oli 16-vuotiaiden Elsan ja Adelen pitkäaikainen toive.
Toimitilahuoltajaksi opiskeleva Johanna jakaa siisteyden iloa
Kosmetologiksi opiskeleva Fotini haluaa tehdä asiakkaalle hyvän olon.
Minnakaisa Tuurala opiskelee lähihoitajaksi Suomen Diakoniaopistossa. Hän ylläpitää inspiroivaa instatiliä, jossa kertoo opiskeluarjesta.
Joni on taitava asiakkaiden ruoankuljetustehtävissä.
Yliopistoon voi mennä myös ammatillisesta koulutuksesta.
Lähihoitajana voi erikoistua vammaistyöhön.
Lähihoitajana voi hyödyntää omaa harrastuneisuuttaan.
Lähihoitajalla on monipuoliset työllistymismahdollisuudet.
Muotialalta merkityksellisempään työhön.
Perhe ja uusi ura – mahdoton yhtälö?
Työyhteisöt kaipaavat monimuotoisuutta.
”Siellä kerhojen lattioilla kasvaa tulevaisuus.”
Omasta monikulttuurisesta ryhmästä sai voimaa ja vertaistukea.
Unkarista lastenohjaajaksi
Lukio ja lähihoitajaopiskelu; Jenni on ajanhallinnan mestari
Kosmetologit haastavat toisensa Taitaja-kisoissa ”Oon yllättynyt siitä, miten kivaa opiskelu on ollut!”
”Tekemällä oppii parhaiten” – Yulinin opinnoissa korostui käytännönläheisyys.
Saatuaan vain määräaikaisia töitä, Supansa kyllästyi ja päätti jatkaa opintojaan kokiksi.
Tutoreilla on hauskempaa – ja nyt he kertovat miksi!
Palkinnoista arvokkain tälle tulevalle kosmetologille on asiakkaan kasvoilta näkyvä ilo ja hyvä olo.
Tosi tarkoituksella kohti nuorisotyötä – Emma valmistui Suomen Diakoniaopistosta nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi.
Dembo jatkoi lähihoitajan tutkinnosta ammattikorkeakouluun
Nourdeen on Suomen Diakoniaopiston konkari, joka on valmistunut jo kolmista opinnoista. Syy koulussa viihtymiseen on hänestä selvä: hyvä ilmapiiri, opettajat sekä eri kulttuurien kunnioittaminen.
Asia Abdillahi, 27, on elänyt koko ikänsä kahden kulttuurin välissä. Suorasanainen nainen haluaa lisätä kulttuurien välistä dialogia ja käsitystä ruohonjuuritason tarpeista. ”Jos ongelmia ei tiedetä, ei niitä voida korjatakaan.”
Fei Fei valmistui lähihoitajaksi – ”Pitää olla valmis tekemään töitä unelmiensa eteen”
Moonika sai kesken jääneen peruskoulun päätökseen Diakoniaopistossa. Nyt hän opiskelee lähihoitajaksi ja toteuttaa haavettaan ammatinvaihdoksesta. ”Olen tosi onnellinen siitä, että saavutin tavoitteeni.”
Vaikka yhteistä äidinkieltä ei ole, yhteishenki koulussa on vahva.
Toni hakeutui naisvaltaiselle alalle murtamaan ennakkoluuloja – ”Halusin työn, jolla on merkitystä.”
Sisu, motivaatio ja halu auttaa. Niitä Annikan mielestä tarvitaan sosiaali- ja terveysalalla. Tehotyttö tekee lähihoitajan kaksoistutkintoa, keikkatöitä ja treenaa ammattitaidon SM-kisoihin. ”Paljon jaksaa, kun tekee sitä, mistä nauttii!”
”Aina voi muuttaa omia tapojaan paremmiksi: on itsestä kiinni, haetko kouluun vai et.” Lapsena Somaliasta Suomeen muuttanut Roble, 24, ehti peruskoulun jälkeen jo ikävöidä pulpettia, kun hän palasi ihan omanlaiselle opintopolulleen.
Hulda opiskeli oppisopimuksella lähihoitajaksi. >>