Millainen on mielikuva Suomen Diakoniaopistosta?
Sidosryhmien mielikuva Suomen Diakoniaopistosta on valtaosin positiivinen. Oppilaitosta kuvataan opiskelijoista välittävänä, yhteisöllisenä, monimuotoisena, lämminhenkisenä ja arvopohjaisena toimijana. Tämä käy ilmi syksyllä 2021 tehdystä mielikuvatutkimuksesta.
Suomen Diakoniaopiston tutkimukseen vastasi 381 ihmistä. Ryhminä nämä edustivat muun muassa opiskelijoita, alumneja, entisiä työntekijöitä, muissa kouluissa tai yrityksissä työskenteleviä. Osalla ei ollut aiempaa suhdetta Suomen Diakoniaopiston.
”Vastaajamäärä ylitti odotukset”, toteaa tutkimuksesta vastannut viestintäpäällikkö Ella Saranpää, ”tutkimuksen vastaajat piirsivät esiin kiinnostavia mielikuvia, joita heillä Suomen Diakoniaopistosta on.”
Suomen Diakoniaopiston heikkous on mielikuvassa
Suomen Diakoniaopiston keskeisimpänä heikkoutena vastauksissa nousi esiin brändimielikuva.
”Tämä on erityisen kiinnostavaa. Osa vastaajista piti omaa mielikuvaansa Suomen Diakoniaopistosta positiivisena, mutta oletti, että toisilla on ehkä negatiivinen”, Saranpää kertoo.
Aina negatiiviselle mielikuvalle ei annettu selitystä, mutta osa vastaajista yhdisti sen uskonnollisuuteen tai vanhahtavuuteen.
”Uskonnollisuus ja vanhahtavuus nousivat esiin myös vastauksissa, joissa kuvattiin ensimmäisiä mielikuvia. Vaikka vastaajien ensi mielikuvat Suomen Diakoniaopistosta olivat pääosin positiivisia, nämä uskonnollisuuden ja vanhahtavuudet nämä määrittelivät useimmiten negatiivisiksi”, Saranpää toteaa, ”toisaalta tämä ei ollut täysin suoraviivaista: joillekin uskonnollisuus saattoi olla myös positiivinen juttu.”
Toinen mielikuvissa esiintynyt heikkous koski koulutuksen ja opetuksen sisältöä.
”Olemme suhteellisen erikoistunut oppilaitos. Osa vastaajista piti koulutustarjonnan suppeutta heikkoutena. Toisaalta samassa yhteydessä vastaaja saattoi todeta, että pienuus ja erikoistuminen voi olla vahvuuskin”, Ella Saranpää kuvaa.
Monia arvokkaita vahvuuksia
Lähes kaikki vastaajat toivat esiin positiivisia mielikuvia, jotka mielsivät Suomen Diakoniaopiston vahvuuksiksi.
”Tällaisia olivat etenkin opiskelijan tai asiakkaan kohtaaminen yksilönä ja aidoksi koettu välittäminen. Näitä mielikuvia oli kaikissa ryhmissä, eli voidaan puhua laajasti jaetusta mielikuvasta”, Saranpää toteaa.
Myös Suomen Diakoniaopiston eetos nähtiin vahvuutena. Mielikuvissa Suomen Diakoniaopisto on arvopohjainen, perinteikäs, maineikas, luotettava ja selkeä.
”Näissä mielikuvissa voi nähdä tietynlaisen vakauden ja vakaumuksellisuuden merkityksen.”
Myös opettajien ja henkilöstön miellyttävyys ja ammattitaito nousivat esiin lukuisissa vastauksissa. Kaikki vastaajaryhmät nostivat esiin myös mielikuvan ”lämpimästä hengestä tai ilmapiiristä”.
”Lämmin henki liitettiin yhteisöllisyyteen. Vastaajat kokivat, että Suomen Diakoniaopisto on monimuotoinen paikka, jossa erilaisuutta kunnioitetaan ja ihmisiä kohdellaan tasa-arvoisesti. Nämä olivat useiden vastaajien mielestä myös asioita, jotka erottavat Suomen Diakoniaopiston muista oppilaitoksista. Tosin eroja vastaajaryhmien välillä oli: usein positiivisimpia mielikuvia oli niillä, jotka tuntevat Suomen Diakoniaopiston parhaiten.”
Lisätietoja tutkimuksesta antaa viestintäpäällikkö Ella Saranpää, ella.saranpaa@sdo.fi.
Lisää uutisia
Valmistujaisia juhlittiin Suomen Diakoniaopiston kaikilla kampuksilla 31.5.2023. Valmistuneita on alustavasti yhteensä noin 600.
Kaikilta kampuksiltamme kevätlukukaudella 2023 ammattiin valmistuneet, nimensä julkaisuluvan antaneet opiskelijat.
Tiina Mäkelä toimi kolme vuotta Diakoniaopiston hallituksen puheenjohtajana. Nyt hän ja rehtori Juha-Petri Niiranen käyvät läpi, millainen oppilaitos on johtajien näkökulmasta.
Diakoniaopisto kouluttaa henkilöstöä Jyränkölän Setlementissä. Ikävalmentajana toimimisen tutkinnon osasta hyötyvät etenkin asiakkaat.
Sosiaalialan yritys Hoivatie kouluttaa kaikki esihenkilöt lähijohtamisen kannalta keskeisiin teemoihin yhdessä Diakoniaopiston kanssa.
Kokonaisena työssä -hanke vahvistaa kokemusosaamisen tunnistamista sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Vuonna 2023 Suomen Diakoniaopistoon haki perusopetuksen jälkeisessä yhteishaussa yli sata ensisijaista hakijaa enemmän kuin vuonna 2022.
SDO:n rehtori Juha-Petri Niiranen kirjoittaa katsauksen uuteen strategiaan ja vuoteen 2022.
Suomen Diakoniaopisto kumppaneineen on käynnistänyt kansalaisaloitteen nuoriasiavaltuutetun tehtävän perustamiseksi.
Yhä useampi sairastuu muistisairauteen. Validaatio on tulevaisuuden osaamista, josta on hyötyä ammattilaiselle ja omaiselle.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue pyysi Suomen Diakoniaopiston opiskelijateatterin tekemään kampanjaa alle 25-vuotiaiden ilmaisesta ehkäisystä.
Tehtävä perustettiin, sillä Suomen Diakoniaopistossa oppisopimuskoulutusten määrä on kasvanut viime vuosina runsaasti.
Suomen Diakoniaopistossa (SDO) opiskeli vuonna 2022 reilut 1400 sosiaali- ja terveysalan opiskelijaa.
Vahvasta kouluttajien ja työelämän yhteistyöstä haetaan apuja hoiva-alan työvoimapulaan.
Listasimme 10 hyvää syytä, miksi lähihoitajaksi opiskelu kannattaa.
Suomen Diakoniaopistolla on uusi logo.
Kokemusosaaja auttaa muita ja voi kehittää kehitysvamma-alan palveluita omasta näkökulmastaan. Rinnekodin ja Suomen Diakoniaopiston valmennuksesta valmistui yhdeksän uutta kokemusosaajaa.
Suomen Diakoniaopiston henkilöstön hyvinvointikyselyn mukaan ammatillisen oppilaitoksen työyhteisön toimivuus on erinomaisella tasolla.
Suomen Diakoniaopisto on viimeiset pari vuotta tehnyt hankeyhteistyötä Namibiassa. Yhtenä tavoitteena on käynnistää paikallisiin tarpeisiin vastaava diakonia- ja sosiaalialan ammatillinen koulutus.
Kunta-alan lakko alkaa tiistaina 3.5.2022. Lakko voi vaikuttaa erityisesti työelämäjaksoilla oleviin opiskelijoihin Oulussa ja Helsingissä.
Paransimme sdo.fi-nettisivun saavutettavuutta. Sivustolla otettiin käyttöön Readspeaker-ominaisuus, jonka ansiosta tekstit voi myös kuunnella.
Tutkinnon perusteet uudistetaan yhteistyössä Opetushallituksen kanssa.
Oppisopimuksella lähihoitajaksi Pohjois-Pohjanmaalla – yhteistyössä Attendo ja Suomen Diakoniaopisto
Pohjois-Pohjanmaalla aukeaa tänä keväänä ainutlaatuinen tilaisuus työn ja opiskelun yhdistämiseen. Suomen Diakoniaopiston ja Attendon yhteistyössä koulutetaan oppisopimuksella lähihoitajia Attendo-kodeissa.
Irina työskentelee Suomen Diakoniaopiston täydennyskoulutusten parissa.
Katariina Hautsalon tehtävänä on varmistaa, että Suomen Diakoniaopisto on enemmän kuin pelkkä ammattikoulu.
Nora löysi toiveitaan vastaavan harjoittelupaikan Suomen Diakoniaopistosta.
Suomen Diakoniaopistolle kunniamaininta OKM.n laatupalkintokilpailussa 2021.
Yhteistyön rikkaus on että kumpikin saa olla oma itsensä. Uskaltaa olla erilaisia ja rakentavasti eri mieltä.
Suomen Diakoniaopistossa on yksi Helsingin ensimmäisistä ammatillisen koulutuksen pop up -rokotuspisteistä.
Opiskelijoiden hyvinvointi on jakautunut koronan aiheuttamana poikkeusaikana. Osa opiskelijoista voi paremmin kuin ennen poikkeusoloja, osa huonommin, kertoo Suomen Diakoniaopiston opiskelijoilleen teettämä kysely.
Opetushallitus on myöntänyt SDOlle EU-laatuarviointisertifikaatin uudelle Erasmus+ kaudelle 2021–2027.
Kehittämisohjelma sisältää suosituksia mm. ammatillisen osaamisen vahvistamiseksi.
Yhteistyö on merkittävä virstanpylväs kinestetiikan edistämisen ja koulutuksen kannalta.
SDO sai kaksi palkintoa projektitöistään Oulun yliopiston LUMA2020-hankkeessa.
Poikkeusjärjestelyt jatkuvat kevätlukukauden loppuun asti.
Olet nyt oppimassa ja tekemässä töitä etänä koulun ulkopuolella.
Kaikki opetus, mikä on mahdollista toteuttaa etäopetuksena, toteutetaan etänä alkaen 18.3.
Lahdessa käynnistyy ensi tammikuussa ainutlaatuinen kasvatus- ja ohjausalan koulutuspilotti.
Oulun Diakonissalaitoksen säätiö (ODL) ja Suomen Diakoniaopisto (SDO) käynnistävät yhteistyön haastavassa elämäntilanteessa olevien 18–30 -vuotiaiden nuorten koulutukseen pääsyn helpottamiseksi ja nopeuttamiseksi.
Ylitornion kampusta ja sen koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen tuloksena Suomen Diakoniaopisto lopettaa koulutustoimintansa Ylitornion kampuksella 31.5.2019 mennessä.
Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak ja Suomen Diakoniaopisto SDO muuttavat uusiin yhteisiin tiloihin
Oulun keskustaan Albertinkadulle. Kampuksen avajaisia vietetään maanantaina 10. syyskuuta 2018.
Ylitornion kampusta koskevat yhteistoimintaneuvottelut alkavat. Perusteena ovat tuotannolliset ja taloudelliset syyt sekä toiminnan uudelleenjärjestelyt.
Yhteistyö lisää opiskelijoiden mahdollisuuksia yksilöllisten opintopolkujen rakentamiseen.
Suomen Diakoniaopiston opiskelija Mohamed Nourdeen Toure Abdul Karim Suffyan on saanut Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n hallituksen myöntämän maahanmuuttajastipendin.
Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta tulee voimaan ensi vuoden alusta.
Kauneudenhoitoala ja hoiva-ala hakevat synergioita: SKY-Opisto ja Suomen Diakoniaopisto SDO yhdistyvät.
SKY-Opisto ja Suomen Diakoniaopisto ovat sopineet koulutuksenjärjestämistoiminnan yhdistämisestä 1.1.2018 lukien.