Miksi lähihoitajaksi? Kymmenen sote-alan hyvää puolta
Mistä on lähihoitajan ammatin hyvät puolet tehty? Vaikka sosiaali- ja terveysalan haasteet ovat viime aikoina puhututtaneet, on myös monia syitä, miksi lähihoitajaksi kannattaa opiskella.
Syy 1: Työ ihmisten kanssa on merkityksellistä.
Lähihoitaja tekee työtä ihmisen lähellä. Hoitaminen, auttaminen ja toisen rinnalla kulkeminen tekevät työstä merkityksellisen tuntuista. Ammatissa saa tuntea itsensä tärkeäksi; siinä pääsee vaikuttamaan asiakkaiden hyvinvointiin.
Merkityksellisyys ja ihmisten kanssa työskentely ovatkin tärkeimpiä syitä, miksi sosiaali- ja terveysalalle haetaan ja halutaan.
Syy 2: Lähihoitajana saa erikoistua itseä kiinnostavalle osaamisalalle.
Lähihoitajaksi opiskelu yllättää monipuolisuudellaan. Esimerkiksi Suomen Diakoniaopistossa opiskelijat suorittavat yhteiset tutkinnonosat, minkä jälkeen he voivat erikoistua itseään kiinnostavalle osaamisalalle.
Osaamisaloja on useita: Lasten ja nuorten kasvatus ja hoito, mielenterveys- ja päihdetyö, sairaanhoito ja huolenpito, ikääntyvien hoito ja kuntoutus sekä vammaistyö.
Lisäksi opiskeluaikana voi syventyä moniin ajankohtaisiin aiheisiin, joista on hyötyä tulevaisuuden työelämässä. Kiinnostaako sinua esimerkiksi kestävä kehitys, hyvinvointiteknologia tai haastavan asiakkaan kohtaaminen? Näitä kaikkia voi yhdistää lähihoitajan opintoihin ainakin Suomen Diakoniaopistossa.
Syy 3: Työhön voi yhdistää omia harrastuksia.
Lähihoitajan työn hyvä puoli on, että siihen voi yhdistää monipuolisesti omia harrastuksia. Todennäköisesti erilaisesta osaamisesta on iloa myös asiakkaille! Musiikkia harrastava voi kenties järjestää musisointihetkiä, ja kuvataiteista tykkäävä käydä asiakkaiden kanssa näyttelyissä. Suomen Diakoniaopistosta lähihoitajaksi valmistunut ”eräjorma” Ville on onnistunut yhdistämään luontorakkauden työhön ja tekee asiakkaiden kanssa suosittuja laavuretkiä.
”Silloin työ ei tunnu työltä”, Ville sanoo.
Syy 4: Vaihtelevat työpäivät
Lähihoitajan työssä harvoin on kahta samanlaista päivää. Työn vaihtelevuus miellyttää esimerkiksi meillä lähihoitajaksi opiskelevaa Rikua.
Syy 5: Sosiaali- ja terveysalalla riittää aina uutta opittavaa.
Sosiaali- ja terveysala kehittyy nopeasti: tulee uutta teknologiaa, tietoa ja hyviä käytäntöjä. Siksi ala sopii erinomaisesti ihmisille, jotka jaksavat innostua uuden oppimisesta. Kuten Suomen Diakoniaopiston opiskelija Heli sanoo:
”Pidän kiehtovan ajatusta, että tässä työssä ei koskaan ole valmis. Voin oppia koko ajan uutta eivätkä työpäivät ole koskaan samanlaisia. Siitä nautin.”
Syy 6: Kiire.
Kiire saatetaan usein kokea negatiivisena asiana. On kuitenkin ihmisiä, joille pieni kiire sopii hyvin. Lähihoitajan työssä on sekä kiireisiä että rauhallisempia hetkiä.
Meillä lähihoitajaksi opiskelevat nuoret nauttivat kiireen tunnusta: ”Kiireessä on oma fiiliksensä. Sopivassa määrin se on hyvä juttu.”
Syy 7: Lähihoitajan tutkinto on erinomainen pohja jatko-opintoihin.
Lähihoitajan tutkinto antaa loistavan pohjan monenlaisille korkeakouluopinnoille. Jatko-opintopolku voi johtaa esimerkiksi fysioterapeutin, kätilön, ensihoitajan, terveydenhoitajan, sosionomin, lääkärin tai toimintaterapeutin koulutuksiin.
Mikään ei estä lähihoitajaa jatko-opiskelemasta myöskään sosiaali- ja terveysalan ulkopuolisia aloja. Suomen Diakoniaopistosta on valmistunut opiskelijoita, jotka työskentelevät esimerkiksi media-alalla, poliisina tai lehtoreina.
Lisäkoulutus ei lähihoitajana edellytä korkeakouluun hakemista. Valmistumisen jälkeen on mahdollista hankkia lisää osaamista myös ammatillisesta koulutuksesta. Osaamista voi kartuttaa perustutkinnon jälkeen esimerkiksi ammatti- tai erikoisammattitutkinnolla.
Syy 8: Lähihoitajan koulutuksesta saa nopeasti hyvän ammatin.
Lähihoitajan koulutus on varsin nopea tie ammattiin. Keskimäärin opiskelu kestää kaksi-kolme vuotta. Erityisesti uutta uraa kaipaavalle nopeus etu, sillä monella ei ole taloudellista mahdollisuutta olla pitkään poissa työelämästä.
Lähihoitajaksi kouluttautuvan ei tosin tarvitse olla työelämästä poissa ollenkaan, koska tutkinto on mahdollista hankkia oppisopimuksella. Silloin oppiminen tapahtuu pääasiassa työpaikalla ja palkkaa saaden.
Syy 9: Työpaikan saa lähes varmasti.
Lähihoitajaksi valmistuvat saavat töitä. Tällä hetkellä puhutaan niin sanotuista ”työntekijän markkinoista”. Se tarkoittaa, että työpaikat kilpailevat lähihoitajista niin kovasti, että lähihoitajat voivat valita, missä haluavat työskennellä.
Varma työ onkin syy, miksi monilta muilta aloilta hakeudutaan sosiaali- ja terveysalan opintoihin. Toisilla aloilla töitä ei välttämättä löydy tai työmarkkinat ovat epävarmemmat. Takana voi olla pätkätöitä ja työttömyyttä. Siksi turvattu toimeentulo kiinnostaa.
Syy 10: Sosiaali- ja terveysala elää murrosvaihetta.
Työ sosiaali- ja terveysalalla nähtiin pitkään ”kutsumusammattina”. Historian painolasti on vähitellen katoamassa: kutsumuksen sijaan tänään ymmärretään, että lähihoitajan työ vaatii vankkaa osaamista.
Suurin osa ihmisistä arvostaa lähihoitajien työtä ja me uskomme, että tulevaisuudessa alan osaajia arvostetaan vieläkin enemmän. Samaa sanoo lähihoitajaksi meiltä valmistunut Kukka:
”Nyt alalle tulevalla on hyvä hetki päästä vaikuttamaan ja osaksi muutosta.”
Millainen muutos sinä olisit?
***
Tutustu lähihoitajien koulutukseen >>
Lisää uutisia
Valmistujaisia juhlittiin Suomen Diakoniaopiston kaikilla kampuksilla 31.5.2023. Valmistuneita on alustavasti yhteensä noin 600.
Kaikilta kampuksiltamme kevätlukukaudella 2023 ammattiin valmistuneet, nimensä julkaisuluvan antaneet opiskelijat.
Tiina Mäkelä toimi kolme vuotta Diakoniaopiston hallituksen puheenjohtajana. Nyt hän ja rehtori Juha-Petri Niiranen käyvät läpi, millainen oppilaitos on johtajien näkökulmasta.
Diakoniaopisto kouluttaa henkilöstöä Jyränkölän Setlementissä. Ikävalmentajana toimimisen tutkinnon osasta hyötyvät etenkin asiakkaat.
Sosiaalialan yritys Hoivatie kouluttaa kaikki esihenkilöt lähijohtamisen kannalta keskeisiin teemoihin yhdessä Diakoniaopiston kanssa.
Kokonaisena työssä -hanke vahvistaa kokemusosaamisen tunnistamista sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Vuonna 2023 Suomen Diakoniaopistoon haki perusopetuksen jälkeisessä yhteishaussa yli sata ensisijaista hakijaa enemmän kuin vuonna 2022.
SDO:n rehtori Juha-Petri Niiranen kirjoittaa katsauksen uuteen strategiaan ja vuoteen 2022.
Suomen Diakoniaopisto kumppaneineen on käynnistänyt kansalaisaloitteen nuoriasiavaltuutetun tehtävän perustamiseksi.
Yhä useampi sairastuu muistisairauteen. Validaatio on tulevaisuuden osaamista, josta on hyötyä ammattilaiselle ja omaiselle.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue pyysi Suomen Diakoniaopiston opiskelijateatterin tekemään kampanjaa alle 25-vuotiaiden ilmaisesta ehkäisystä.
Tehtävä perustettiin, sillä Suomen Diakoniaopistossa oppisopimuskoulutusten määrä on kasvanut viime vuosina runsaasti.
Suomen Diakoniaopistossa (SDO) opiskeli vuonna 2022 reilut 1400 sosiaali- ja terveysalan opiskelijaa.
Vahvasta kouluttajien ja työelämän yhteistyöstä haetaan apuja hoiva-alan työvoimapulaan.
Suomen Diakoniaopistolla on uusi logo.
Kokemusosaaja auttaa muita ja voi kehittää kehitysvamma-alan palveluita omasta näkökulmastaan. Rinnekodin ja Suomen Diakoniaopiston valmennuksesta valmistui yhdeksän uutta kokemusosaajaa.
Suomen Diakoniaopiston henkilöstön hyvinvointikyselyn mukaan ammatillisen oppilaitoksen työyhteisön toimivuus on erinomaisella tasolla.
Suomen Diakoniaopisto on viimeiset pari vuotta tehnyt hankeyhteistyötä Namibiassa. Yhtenä tavoitteena on käynnistää paikallisiin tarpeisiin vastaava diakonia- ja sosiaalialan ammatillinen koulutus.
Kunta-alan lakko alkaa tiistaina 3.5.2022. Lakko voi vaikuttaa erityisesti työelämäjaksoilla oleviin opiskelijoihin Oulussa ja Helsingissä.
Paransimme sdo.fi-nettisivun saavutettavuutta. Sivustolla otettiin käyttöön Readspeaker-ominaisuus, jonka ansiosta tekstit voi myös kuunnella.
Tutkinnon perusteet uudistetaan yhteistyössä Opetushallituksen kanssa.
Oppisopimuksella lähihoitajaksi Pohjois-Pohjanmaalla – yhteistyössä Attendo ja Suomen Diakoniaopisto
Pohjois-Pohjanmaalla aukeaa tänä keväänä ainutlaatuinen tilaisuus työn ja opiskelun yhdistämiseen. Suomen Diakoniaopiston ja Attendon yhteistyössä koulutetaan oppisopimuksella lähihoitajia Attendo-kodeissa.
Irina työskentelee Suomen Diakoniaopiston täydennyskoulutusten parissa.
Katariina Hautsalon tehtävänä on varmistaa, että Suomen Diakoniaopisto on enemmän kuin pelkkä ammattikoulu.
Sidosryhmien mielikuva Suomen Diakoniaopistosta on valtaosin positiivinen. Oppilaitosta kuvataan opiskelijoista välittävänä, yhteisöllisenä, monimuotoisena, lämminhenkisenä ja arvopohjaisena toimijana. Tämä käy ilmi syksyllä 2021 tehdystä mielikuvatutkimuksesta.
Nora löysi toiveitaan vastaavan harjoittelupaikan Suomen Diakoniaopistosta.
Suomen Diakoniaopistolle kunniamaininta OKM.n laatupalkintokilpailussa 2021.
Yhteistyön rikkaus on että kumpikin saa olla oma itsensä. Uskaltaa olla erilaisia ja rakentavasti eri mieltä.
Suomen Diakoniaopistossa on yksi Helsingin ensimmäisistä ammatillisen koulutuksen pop up -rokotuspisteistä.
Opiskelijoiden hyvinvointi on jakautunut koronan aiheuttamana poikkeusaikana. Osa opiskelijoista voi paremmin kuin ennen poikkeusoloja, osa huonommin, kertoo Suomen Diakoniaopiston opiskelijoilleen teettämä kysely.
Opetushallitus on myöntänyt SDOlle EU-laatuarviointisertifikaatin uudelle Erasmus+ kaudelle 2021–2027.
Kehittämisohjelma sisältää suosituksia mm. ammatillisen osaamisen vahvistamiseksi.
Yhteistyö on merkittävä virstanpylväs kinestetiikan edistämisen ja koulutuksen kannalta.
SDO sai kaksi palkintoa projektitöistään Oulun yliopiston LUMA2020-hankkeessa.
Poikkeusjärjestelyt jatkuvat kevätlukukauden loppuun asti.
Olet nyt oppimassa ja tekemässä töitä etänä koulun ulkopuolella.
Kaikki opetus, mikä on mahdollista toteuttaa etäopetuksena, toteutetaan etänä alkaen 18.3.
Lahdessa käynnistyy ensi tammikuussa ainutlaatuinen kasvatus- ja ohjausalan koulutuspilotti.
Oulun Diakonissalaitoksen säätiö (ODL) ja Suomen Diakoniaopisto (SDO) käynnistävät yhteistyön haastavassa elämäntilanteessa olevien 18–30 -vuotiaiden nuorten koulutukseen pääsyn helpottamiseksi ja nopeuttamiseksi.
Ylitornion kampusta ja sen koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen tuloksena Suomen Diakoniaopisto lopettaa koulutustoimintansa Ylitornion kampuksella 31.5.2019 mennessä.
Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak ja Suomen Diakoniaopisto SDO muuttavat uusiin yhteisiin tiloihin
Oulun keskustaan Albertinkadulle. Kampuksen avajaisia vietetään maanantaina 10. syyskuuta 2018.
Ylitornion kampusta koskevat yhteistoimintaneuvottelut alkavat. Perusteena ovat tuotannolliset ja taloudelliset syyt sekä toiminnan uudelleenjärjestelyt.
Yhteistyö lisää opiskelijoiden mahdollisuuksia yksilöllisten opintopolkujen rakentamiseen.
Suomen Diakoniaopiston opiskelija Mohamed Nourdeen Toure Abdul Karim Suffyan on saanut Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n hallituksen myöntämän maahanmuuttajastipendin.
Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta tulee voimaan ensi vuoden alusta.
Kauneudenhoitoala ja hoiva-ala hakevat synergioita: SKY-Opisto ja Suomen Diakoniaopisto SDO yhdistyvät.
SKY-Opisto ja Suomen Diakoniaopisto ovat sopineet koulutuksenjärjestämistoiminnan yhdistämisestä 1.1.2018 lukien.