Yhteiskehittämisen tyylillä pajanuorten osaaminen ja kokemuksellinen tieto mukaan ammatillisen osaamisen rinnalle.

Asiakaslähtöisyys ja osallisuus ovat tärkeitä lähtökohtia nuorten työpajamaailmassa. Työpajoille on tärkeää tavoittaa nuoria, jotka ovat koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Työpajatoiminnalla jo nyt pystytään vaikuttamaan nuorten ulkopuolisuuden kokemuksiin positiivisesti, mutta voisimmeko saada aikaan nuorten kanssa vielä enemmän? Lähdimme kokeilemaan yhteiskehittämisen tyyliä työpajalla yhdessä nuorten kanssa.

Yhteiskehittämisessä pajalla olevat nuoret ja ammattilaiset kohtaavat toisensa entistä tasavertaisemmin. Yhteiskehittämisen mielekkyys ja innostavuus tulee siitä, että vuorovaikutuksessa yhdistyvät pajalla olevien ammattilaisten ja nuorten tietämykset ja osaaminen. Näin molemmat voivat oppia toisiltaan.

Yhteiskehittämisessä oma ja toisten ajattelu ja toiminta halutaan saada vuoropuheluun. Tällöin ymmärrys toisten näkökulmista ja tavoista hahmottaa esimerkiksi työpajatoimintaa ja sen merkitystä avautuu uudella tavalla ja lisääntyy. Tätä kautta jokaisen omat kokemukset, tehtävät, roolit ja osaaminen voivat saada uudenlaisia sisältöjä. Yhteiset kohtaamiset, tekeminen ja molemminpuolinen oppiminen sekä oivaltaminen tuottavat näin kaikille onnistumisen kokemuksia.

Yhteiskehittäminen on kehittämistyötä sekä uudenlaista yhteistekemistä. Nämä voivat toteutua pajanuoren ja työntekijän välillä, ryhmissä ja pajan työtoiminnassa. Sitä voi toteuttaa myös työpajan kehittämisessä, johtamisessa, päätöksenteossa ja moniammatillisessa, sektorirajoja ylittävässä yhteistyössäkin. Yhteistekeminen eroaa yhteistoiminnasta siinä, että se perustuu yhteisen vuorovaikutuksen, toiminnan ja tekemisen kautta uudistuviin sosiaalisiin suhteisiin ja toiminnan prosesseihin.

Nuoren kokemuksellisen tiedon tuominen osaksi pajan kehittämistä voi olla haastavaa sekä nuorille että pajan työntekijöille, kuten myös tavoille tehdä työtä sekä päätöksentekoa. Yhteiskehittäminen eroaa perinteisestä palveluiden kehittämisestä siten, että ammattilaisten rinnalle tulevat nuoret mukaan kehittämään. Työntekijöiltä tämä edellyttää, että he luottavat nuorten pystyvyyteen ja haluavat tarjoavat heille totutusta tavasta poikkeavia tapoja osallistua toimintaan. Yhteiskehittäminen haastaakin perinteisen ongelmien korjaamiseen perustuvan ammatillisuuden ja luo rakenteita uudenlaiselle toimijuudelle.

Suomen Diakoniaopiston Sovinnon kampuksen Nuorten työpajalla ensimmäinen askel kohti yhteiskehittämistä otettiin lokakuisena iltapäivänä, jolloin koko työpajan porukka: nuoret, ohjaajat ja esimies istuivat yhteisen tyhjän pöydän äärelle. Mukaan tyhjän pöydän ääreen oli kutsuttu myös yhteiskehittämisen vankka asiantuntija Outi Hietala sekä hänen työparinaan toiminut kokemusvaikuttaja-nuori Shaska. He tulivat fasilitoimaan yhteistä ensimmäistä yhteiskehittämisen askeltamme.

Työskentely tässä kolmituntisessa sessiossa oli inspiroivaa. Alussa jokainen sai parin kanssa ihmetellä, mistä tässä oli kyse, minkä ansiosta huomattiinkin, että olimme koko porukka ihan yhtä tietämättömiä siitä, mistä on kyse ja mitä tämä päivä tuo tullessaan. Olimme siis päässeet heti yhteiskehittämisen ytimessä, ei-tietämisen tilaan ja se oli vapauttava, mutta myös jännittävä kokemus.

Alussa ilmaan oli heitetty ajatus aiheesta työ ja työllistyminen. Fasilitoijat laittoivat meidät katsomaan, oliko tämä aihe se, joka jokaista osallistujaa kiinnostaisi. Keskellä lattiaa oli lappu, joka kuvasi aihetta työ ja työllistyminen ja jokainen saattoi asettua aihetta niin lähelle tai kauas kuin hyvältä tuntui, sai jopa kääntää selkänsä koko aiheelle, jos se siinä hetkessä omasta mielestä oli se ajatus aiheesta. Katsoimme ihmisten asettumista suhteessa aiheeseen ja kuulimme ajatuksia aiheesta ja totesimme yhdessä, että työ ja työllistyminen ei ole se aihe, johon meidän kannattaa tällä kertaa paneutua.

Fasilitoijat jakoivat meidät kahteen joukkoon, ammattilaiset ja nuoret ja lähdimme omissa joukoissa puhumaan siitä, mikä meitä liikuttaisi tänä kolmen tunnin aikana. Keräsimme ajatuksia ja ideoita ja samoin tekivät nuoret omassa ryhmässään. Kun olimme saaneet ajatuksia ja ajatuksen itusia esille, palasimme yhteen. Ammattilaisten tehtävä oli kuunnella, mistä nuoret olivat käyneet keskustelua. Fasilitoijat kirjasivat ajatukset ja ajatuksen ituset fläpille kaikkien nähtäväksi. Kun nuoret olivat puhuneet, ammattilaiset saivat kommentoida ja esittää kysymyksiä kuulemastaan. Tämän jälkeen ammattilaiset kertoivat omista ajatuksistaan ja nuoret kuuntelivat ja saivat sitten kommentoida kuulemaansa. Huomasimme, että meillä oli aika tavalla samoja ajatuksia, mitä tänään lähteä virittelemään.

Ajatuksista nousi esille viisi erilaista kokonaisuutta, jotka fasilitaattorit laittoivat papereille ja sijoittelivat eri puolelle tilaa. Tämän jälkeen jokainen osallistuja sai hakeutua sen aiheen/ajatuksen äärelle mikä itseään kiinnosti. Viidestä aiheesta neljä sai kannatusta ja niistä lähdettiin pienryhmissä käymään keskusteluja. Pienryhmissä mietittiin, miten tätä ajatusta voisi lähteä työstämään ja mistä näkökulmasta katsomaan tai mitä ajatuksia aihe tässä hetkessä itsessä viritti.

Kun aiheista oli poristu hetken aikaa pienryhmissä, tultiin jälleen yhteen ja kaikki saivat kuulla toisiltaan, mitä eri pienryhmissä oli noussut esille, ajatuksia ja jopa käytännön toteutusideoitakin. Vaikka aiheet olivat eri pienryhmissä erilaiset niin tässä keskustelussa nousi esille paljon myös yhtymäkohtia.

Lopussa pohdittiin sitä, että miten näitä hyviä ideoita voidaan arjessa lähteä viemään yhdessä eteenpäin. Mitä voi ottaa heti käyttöön ja miten ehkä muuttaa nyt olevia käytäntöjä. Kolmituntinen tuotti paljon hyvää, mistä lähteä yhdessä ihmettelemään ja kokeilemaan. Alkusysäys oli yhteiskehittämiselle annettu ja loppufiiliskierroksella oli monella hyvä ja aika tyhjäkin olo, työskentelyä kun oli ollut sekä antoisaa, että myös jännittävää ja jopa outoa.

Tämä ei kuitenkaan jää tähän vaan tämä oli alkusysäys yhteiskehittämiselle ja vasta aika ja kokeilut näyttävät, miten uusi tyyli muokkaa tapaamme toimia pajan arjessa.  Kuinka rohkeasti uskallamme lähteä kokeilemaan? Se riippuu meistä jokaisesta, jotka täällä pajalla olemme. Tämä kun on jatkuvaa opettelua, oppimista ja oivaltamista ja omien henkilökohtaisten toimintatapojensa havainnoimista, muokkaamista ja jopa muuttamista, jos kokee sen tarpeelliseksi.

Yhteiskehittämisen tyyliä harjoitellessa ammattilaisen on hyvä esittää itselleen kysymyksiä kuten voisinko tehdä tämänkin yhdessä nuorten kanssa? Kuinka vastavuoroista vuorovaikutuksemme on?  Kuinka läsnä olen tilanteessa? Mennäänkö tilanteessa ammattilaisen ajatus edellä vai onko nuoret todella saaneet äänensä kuuluville ja päässeet mukaan suunnittelemaan ja tekemään? Olemmeko asiasta käyneet keskustelua ja kuulleet kaikkien ajatuksia asiasta, vai onko vain pyritty pikaisesti ratkaisuun? Hyvä on myös pysähtyä pohtimaan omaa ajattelutapaansa ja asennettaan ja sitä, miten ammattilaisena luotaa nuoreen niin, että todella sallii hänelle uusia rooleja, enkä tukeudu vanhoihin tapoihin? Kuinka halukas olen kokeilemaan ja suostumaan ei-tietämisen tilaan?

Yhteiskehittämisen puolesta peukuttava
Susanna Hyypiä,
työpajatoiminnan koordinaattori

Lähteinä:

Enemmän sosiaalista toimintakykyä, lisää osallisuutta! Yhteiskehittäen vaikuttavampaa sosiaalista kuntoutusta. SOSKU-hankkeen 2015-2018 loppuraportti.

Sosiaalisen kuntoutuksen yhteiskehittäminen työntekijöiden ja johdon näkökulmasta. Osallisuuden, oppimisen ja ammatillisen kasvun mahdollisuuksia.