Nuoren ajatuksia Sovinnon nuorten työpajan arjesta

Teini-ikäisenä tai kaksikymppisen alkuna tulevaisuus voi tuntua erittäin sumuiselta. Se voi olla kuin labyrintti, jolla ei näe loppua. Varsinkin nyt – näinä aikoina, joina aikuisetkaan eivät ole varmoja, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Nuorena tuntee, kuin kaikki muut olisivat sinua edellä, ja sinulla on kartta, jota et pysty lukemaan. Nuorena kuvitellaan, että jos ei kaksikymppisenä löydy sitä oikeaa tietä, niin ei sitä tule koskaan. Se ei ole totta. Ehkäpä nuoruuden tarkoitus on olla hieman eksyksissä, sillä ethän voi löytää sitä jotakin ennen kuin se on kadoksissa.

Näin ajattelin nuorena, ja sitten vanhempana tajusin, että useat minunlaiseni nuoret tunsivat olevansa kadoksissa. Kuinka erittäin luonnollinen ja jokapäiväinen tunne, joka silti saa sinut tuntemaan, että olet ainoa, joka sen tuntee. Tämä tunne sai minut lopettamaan kolme eri lukiota kesken. Jokaisena kerralla ajattelin, että nyt on asiat muuttuneet, nyt jaksan. En jaksanut. Videopelit ja nettikaverit toivat lohdutusta, mutta vierastin kaikkea elämää ympärilläni – todellisuudessa.

Pääsin Sovinnon nuorten työpajalle kuntoutumaan. Joinain päivinä tunsin, että tein vain askarteluja ja mietin, mikä tämän kaiken tarkoitus on. Joidenkin asioiden tarkoitus ei kuitenkaan ole niin yksiselitteistä. Joskus askartelu ei ole pelkästään askartelua – joskus työpäivä ei ole pelkästään työpäivä. Joskus sen tarkoituksen löytää ehkä vasta vuosien päästä. Yksi jokapäiväinen tapahtuma, sana, keskustelu painautuu sinun mieleesi, kunnes se vuosien jälkeen tulee pinnalle ja antaa sinulle jotain erittäin arvokasta: merkityksen. Päivä päivältä, tunsin sisälläni enemmän energiaa, tahdonvoimaa tehdä asioita, jotka ennen pelottivat.

Tietenkin työpajalla tehtiin kaikkea muutakin kuin askartelua. Mikäpä ehkä tärkeintä oli jokapäiväiset hymyilevät, tutut kasvot ja iloiset tervehdykset. Puheensorina aamukahveilla ja se nauru, kun ohjaaja kertoi jotain hassua omasta elämästään. Siinä ryhmässä istuminen ja keskusteluun osallistuminen tuntui niin ainutlaatuiselta. Normaalisti minua olisi ahdistanut liittyä keskusteluun, mutta Sovinnon työpaja oli turvallinen paikka. Ja siihen tottui nopeasti. Pian en osannut enää sulkea suutani. Puhuin uusille ihmisille, joita en tuntenut. Mistä tämä rohkeus tuli?

Pajalla opin tekemään puutöitä. En siksi, että oli pakko, vain siksi, että sain mahdollisuuden laajentaa luovaa työkalusarjaani ja kokeilla erilaisia luovia menetelmiä. Tein puutöitä juuri siksi, että se oli minulle vierasta. Halusin kokeilla rajojani ja löytää uusia mielenkiinnon kohteita. Sitten löysin uuden mielenkiinnon kohteen ompelemalla vaatteita pajan käsityöpuolella. Ajattelin aina, että olin huono kameran kanssa, kunnes valokuvauskurssilla opin kokeilemaan erilaisia asetuksia ja valokuvaus tekniikoita. Tein asioita, mitä en koskaan olisi tehnyt kotona. Pajalla opetettiin erilaista kansainvälistä ruuanlaittoa, arjessa selviytymistä ja mielenrauhan saavuttamista. Nämäkin asiat saattoivat tuntua tilanteessa tylsiltä, erityisesti jos olet nukkunut vain viisi tuntia yöllä. Mutta aina jälkikäteen tulee mietittyä sitä, mitä oli sinä päivänä kuullut kurssin vetäjiltä. Myöhemmin sitä tietoa etsii uudestaan ja tajuaakin, että jotain erittäin arvokasta on sinulle näytetty.

Olen erinomaisen kiitollinen Sovinnolle siitä, miten minulle näytettiin tietä ja mahdollisuuksia, silloin, kun olin eksyksissä. Ohjaajille oli helppo mennä puhumaan, kun oli rahaongelmia, sosiaalityön kanssa ongelmia, opintohuolia, mitä tahansa – aina sai jotain neuvoja. Lohduttavaa olikin olla töissä muiden nuorten kanssa, jotka ovat kokeneet samanlaisia kadoksissa olon tunteita, kuin sinä. Emme olleet toisiamme parempia tai huonompia, olimme kaikki uniikkeja ihmisiä. Näiden ihmisten ja harjoittelijaohjaajien kanssa sain harjoittaa myös sosiaalista taitoa. Erilaisten ihmisten tapaaminen juuri sellaisena kuin olet ei ole aina helppoa – varsinkin, jos oma yksityiselämä on myrskyä – mutta pajalla siihen sai harjoitusta. Minulle oli kaikista rikkain aarre pystyä auttamaan muita ja tukea heitä omien kokemukseni avulla.

Sovinnon työpaja herättikin kiinnostukseni sosiaalityöhön ja nuorten ohjaamiseen. Pajalla sain nähdä, kuinka palkitsevaa se voi olla. Pajalla sain seurata hyviä aikuisen roolimalleja, ja kokeilla, millainen aikuinen minusta tulee. Jos ollaan rehellisiä, ei meistä kukaan ole valmis aikuinen vielä kaksikymppisenä. Nyt minulle on siihen hyvät eväät, joita voin vaalia. Saa nähdä, jos minustakin voisi tulla jonain päivänä Sovinnon kaltainen, lämminhenkinen tukihenkilö jollekin, joka vain haluaa tulla nähdyksi.

Tekstin on tuottanut
Sovinnon nuorten työpajalla ollut
nuori aikuinen