Kuinka menestyä pääsykokeissa?

Kevät on erilaisten koulutushakujen, valintatilaisuuksien ja pääsykokeiden kulta-aikaa. Seuraavassa kerromme viisi vinkkiä, kuinka menestyä pääsykokeissa.

 

1. VALMISTAUDU

Suomen Diakoniaopiston valintakokeissa ei ole erikseen luettavia pääsykoemateriaaleja, mutta valintatilaisuuteen voi valmistautua etukäteen muulla tavoin.

Kannattaa esimerkiksi ottaa selvää, mitä opinnot pitävät sisällään ja mitä erilaisia valinnanmahdollisuuksia opinnoissa on, mihin hakemallasi tutkinnolla on mahdollista päästä töihin ja mikä sinua erityisesti kiinnostaa kyseisessä tutkinnossa. Miksi olet hakemassa kyseiseen koulutukseen?

 

 

2. OLE OMA ITSESI

Paras valttikortti valintatilanteessa olet sinä itse, joten tule rennosti omana itsenäsi. Roolin vetäminen tai pitkien ulkoa opeteltujen fraasien kertominen paistaa yleensä läpi. Tunnet itsesi parhaiten, joten tuo persoonaasi rohkeasti esille.

 

3. KESKITY

Valintakoepäivissä on paikalla yleensä paljon ihmisiä, hälinää ja jännitystä. Tule paikalle ajoissa ja keskity annettuihin ohjeisiin. Muista ottaa työ- ja opiskelutodistuksesi mukaan. Myös haastattelutilanteessa keskity siihen, mitä sinulta kysytään ja vastaa reippaasti. Haastatteluaika on usein myös rajattu, joten pysy asiassa.

 

 

4. VARAUDU ODOTTAMAAN

Valintakoepäivänä voi joutua odottamaan pitkiäkin aikoja, joten ota mukaan evästä tai muuta mukavaa tekemistä.

 

5. OLE AKTIIVINEN

Jos sinulle annetaan mahdollisuus kysyä, niin kysy. Aktiivisuus osoittaa, että olet kiinnostunut alasta ja haluat tietää lisää. Myös hymyily on sallittua!

 

Menestystä kaikille pääsykokeisiin!