Kohtaamisia Sovinnolla – Vapaaehtoistoiminta

Viikoittain Sovinnon avoimessa ryhmätoiminnassa on mukana yli 10 vapaaehtoista. He ovat ohjaamassa ryhmissä, joissa opitaan suomen kieltä, englannin kieltä, matematiikkaa sekä tietokoneen käyttöä. Näiden tärkeiden taitojen lisäksi, jotka auttavat koulutukseen pääsyssä tai töiden haussa, ryhmät tarjoavat tilan kohtaamisille ja yhdessäololle. Tärkeintä on, että kaikki paikalle saapuneet voisivat ryhmän jälkeen lähteä kotiin hyvillä mielin.

Vapaaehtoistoiminnan ideologia on upea. Ihminen antaa omaa aikaansa, mutta sitäkin tärkeämpää on, että hän on valmis kohtaamaan toisen ihmisen, jota ei entuudestaan välttämättä tunne. Vapaaehtoistyötä tehdään Suomessa paljon ja se on hienoa. Suomen hyvin individualistisessa kulttuurissa pitäisi luoda enemmän sijaa ja antaa arvostusta heille, jotka kohtaavat täysin eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Monissa kulttuureissa ”vapaaehtoisuus” on täysin tuntematon termi, mutta silti omassa arjessaan suurin osa auttaa muita vapaasta tahdostaan.

Tiedetään, että ihmisten väliset kohtaamiset ovat yksi hyvä keino poistaa yksinäisyyttä. Valitettavan usein yksinäisyys on taustalla mm. päihdeongelmissa ja masennuksessa yksinäisyystutkija Juho Saaren mukaan. Kohtaamisilla on siis ennaltaehkäisevää painoarvoa yhteiskunnassamme. Avoin ryhmätoimintamme on ilmaista ja pyörii vapaaehtoisten voimin. Suuri kiitos kuuluu ihanille vapaaehtoisillemme, jotka viikosta toiseen saapuvat paikalle hymyssä suin. Ilman heidän panostaan ja kiinnostustaan toimintaamme kohtaan, emme pystyisi tarjoamaan tätä paikkaa näille tärkeille kohtaamisille.

Kohtaamiset Sovinnolla siis jatkuvat samaan malliin – mikäli kiinnostuit toiminnastamme, ole yhteydessä tai tule käymään meillä niin jutellaan lisää!

Pieni laulu ihmisestä

Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.

Tommy Tabermann

Lähteet: Juho Saari (toim.): Yksinäisten Suomi; Tommy Tabermann: Maa (1987)