Kohtaamisia Sovinnolla – YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen päivä 17.10.

Viime viikkoina emme ole voineet välttyä ilmastoaiheisilta uutisilta. Laaja IPCC:n ilmastoraportti kertoo karua kieltä siitä, että maapallomme on tuhon oma, jos emme tee jotain ja heti. Kuinka monet teistä tämä viesti herätti?

Monet meistä ovat varmasti tiedostaneet tilanteen ja ehkä ostaneet sen kunniaksi annoksen nyhtökauraa tai aloittaneet muovin kierrättämisen. Samaan aikaan meitä kuitenkin ohjaa meihin lapsesta asti istutetut arvot: ”matkusta, nauti, shoppaile, tienaa, osta, kuluta ja omista”.

Ajatus hyvästä elämästä on iskostettu meihin syvälle. Hyvään elämään kuuluu mahdollisuus ostaa kivoja asioita ja liikkua vapaasti. Tätä kuvaa hyvästä elämästä meille tyrkytetään mainoksissa, mediassa, kouluissa, sossussa ja somessa. Jos kuitenkin mietimme hyvää elämää maapallon kannalta, ei se meille lapsesta asti tyrkytetty kulutusyhteiskunta ole se, mitä meidän tulisi tavoitella, vaan päinvastoin.

Ostamisen, omistamisen ja kuluttamisen sijaan meidän tulisi ihannoida niitä ihmisiä, jotka tulevat minimillä toimeen. Ne maailman ihmiset, joilla ei ole varaa lentää lomalennoille ja jotka eivät heitä jääkaapista ylijäämäruokaa kilokaupalla roskiin elävät sellaista elämää, jota meidän tulisi kaikkien tavoitella. Sen sijaan, että yhteiskuntamme huutaa köyhille ”menkää töihin, jotta voitte ostaa itsellenne materiaa” ja kehitysmaiden ihmisille ”kehittykää samanlaiseksi kuin me olemme” -yhteiskunnan pitäisi pakottaa meidät kaikki elämään enemmän kuin ne, joilla ei ole mitään.

Surullisinta tässä kaikessa on se, että ilmastonmuutos ja luonnonkatastrofit vahingoittavat ensimmäisenä maailman köyhiä ihmisiä, vaikka he ovat olleet maapallon nykytilaa vähiten aiheuttamassa. Rikkaat matkustavat, ostelevat ja ajavat bensiiniautoillaan, kun taas köyhä elää omavaraisesti ja käyttää kierrätetyt vaatteensa loppuun saakka.

Tämän viikon keskiviikkona 17.10. vietetään YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää ja Suomessa myös asunnottomien yötä. Teemapäivän kunniaksi kehottaisin jokaista arvioimaan uudelleen omaa käsitystään hyvästä tavoiteltavasta elämästä. Jokaisella valinnalla, jonka tekee kansalaisena ja kuluttajana on vaikutus maapalloon ja sen asukkaisiin, ensimmäisenä niihin köyhiin ja asunnottomiin. Ihminen on itse antanut tämän itsekkään pelin mennä jo liian pitkälle ja nyt on viimeinen mahdollisuus tehdä parempia valintoja ja uudelleenarvioida se, minkälaista elämää me oikeasti tavoittelemme ja millä kustannuksella.

 

ps. Ajattelun avuksi voit käydä testaamassa oletko maapallolle uhka vai mahdollisuus Sitran julkaisemassa testissä –> Elämäntapatesti