Erasmus+ staff mobility – SDO:n liikunnanopettajat ammatillisella kurssilla Italian Malsissa.
”Liikkuvia ihmisiä yhdistää suuri sydän – ja liikunnan kieli on kansainvälisyydessään ainutlaatuinen, mikä mahdollistaa nopeasti yhteisöllisyyden kokemuksen yhteisen kielen puuttuessakin. ”
Näin aloitti puheensa Franz Chiusole avauspäivänä Erasmus+ mahdollistamalla kansainvälisessä liikunnanopettajien Sportforum Mals -seminaarissa Italian etelä-Tirolin Malsissa. Seminaari oli järjestyksessään kahdeksas ja se on järjestetty vuodesta 2007 alkaen joka toinen vuosi kauniissa maisemissa laadukkain liikuntamahdollisuuksin. Osallistujia oli 17 eri maasta ja yhteensä noin 240, mikä kertoo tällaisten seminaarien kysynnästä ja aidosti hyödyllisestä annista.
Yhteiskuva kaikkien Sportforumiin osallistuneiden kesken
Viiden päivän aikana yhteisö oli kuin yhtä suurta perhettä, jonka lämpö ja valo kilpaili yhdessä kesäisen sään kanssa. Kaikkia tervehdittiin ja jokainen huomioitiin sekä jaettiin arkeen toimivia ideoita ja puitiin yhteisiä haasteita – kansallisuudesta tai kouluasteesta riippumatta. Tämän tunnelman pyrimme pakkaamaan mukanamme Suomeen ja tulevaan syksyiseen arkeen. Lisäksi aidosti liikkuva opiskeluympäristö, jossa oppilaitoksen betonisessa pihapiirissäkin oli hyödynnetty tilaa muun muassa parkouriin, suunnistukseen, sirkustaiteiluun, joogaan ja meditaatioon, hulavanteiluun, rentoon pallotteluun, ja kaikki sulassa sovussa, oli ihailtavaa ja tavoiteltavaa. Liikkua voi todella missä vain! Unohtamatta kuitenkaan toimivien liikuntatilojen ja -välineistön ehdotonta tarvetta todellisten liikuntalajien opetuksessa. Keskustelua käytiin eri oppilaitosten ja kampusten välillä siitä, minkälaisia puitteita liikunnanopetukseen on käytettävissä – ja todettiin eriarvoisuutta löytyvän, mikä osaltaan voi vaikuttaa liikunnanopetuksen laatuun ja opettajan resurssien kulumiseen itse opetuksesta muun muassa tilavarauksiin ja aikataulutuksiin.
Liikunnanopettaja Anne Alppikadun kampukselta kirjoittaa:
”Sportforum Mals oli minulle sarjassaan kolmas – ja silti jokaisella kerralla se on yllättänyt uuden oppimisen laajuudessaan sekä muistuttanut yhteisöllisyyden kokemuksen tärkeydestä. Toivoisinkin, että opettajana voisi säännöllisesti aloittaa lukuvuotensa inspiroitumisella ja innostumiselle uudelleen omaan alaansa. Jolloin itse työn äärelle asettuisi toivon mukaan opiskelijaakin innostavin tunnelmin sekä odottaen, että pääsee viemään oppimaansa käytäntöön. Tänä vuonna otin askeleen eteenpäin rohkeudessa heittäytyä tanssiesitykseen seminaarin päätösjuhlassa – ja oli arvokas kokemus siitä miten yhteiseen päämäärään pyrkimisessä voi liikunnasta tulla kuin sivutuote. Lisäksi taas kerran samaistumisen kokemus siitä, miten opiskelijanakin voi tuntea olonsa epävarmaksi, vaikka tahtoisi liikkua ja kuulua joukkoon, jos ei taidoissaan ylläkään toisten tasolle – ja miten olennainen rooli ohjaajalla ja ryhmän dynamiikalla tässä kohtaa on. Itsellänikin vaati useamman vuoden seminaarin ja kollegan tuen, että uskalsin jo pitkään haaveilemaani esitykseen ei-niin-taitavana mukaan. Taskut täynnä ideoita ja sydän täynnä paloa kohti arkea!”

Liikunnanopettaja Päivi Oulun kampukselta kirjoittaa:
”Minä matkasin Malssiin ensimmäistä kertaa. Olin haltioitunut, matka oli kerrassaan huikea kokemus! Upea luonto, monipuolinen viikko-ohjelma ja liikkumiseen soveltuvat ympäristöt antoivat erinomaiset lähtökohdat onnistuneelle kurssimatkalle. Sain kokea viikon aikana rutkasti yhteisöllisyyttä, liikkumisen iloa, uuden oppimista ja mieleenpainuvia elämyksiä. Päivät täyttyivät lukuisista erilaisista työpajoista, kollegoiden kohtaamisista ja yhteisistä keskusteluista, joista sain käytännön ideoita ja inspiraatiota omaan työhöni. Oli opettavaista ja mielenkiintoista hypätä pois omalta mukavuusalueelta, ja tutustua lajeihin, jotka eivät olleet itselle tuttuja sekä vastapainona päästä vahvistamaan omia vahvuuksiani tutuimmissa lajeissa. Erityisesti mieleeni jäi tanssiesityksemme seminaariviikon päätösjuhlassa, johon esityksen opettaja ja koreografi pyysi minua ohjausavukseen ja vaellusmatka 2500 metrin korkeuteen auringonnousun aikaan sekä parkour- ja hulavanne- työpajat. Matkalta sain siis mukaani repullisen ideoita ja vahvistusta opettajan tielläni. Uuden oppiminen vaatii aikaa, mutta myös ihmisiä ja yhteisöä ympärillemme. Kollegoiden merkitystä oman opettajuuden ja kasvun tiellä ei pidä aliarvioida. Yhdessä oppien ja jakaen voimme saavuttaa jotain merkityksellistä! ”

Linkit:
Home / Sportforum Mals (sportforum-mals.it)
Liikkuvin terveisin:
Anne ja Päivi
