Kehitysvamma-ala sai uusia kokemusosaajia Suomen Diakoniaopiston valmennuksesta
Kokemusosaaja auttaa muita ja voi kehittää kehitysvamma-alan palveluita omasta näkökulmastaan. Rinnekodin ja Suomen Diakoniaopiston valmennuksesta valmistui yhdeksän uutta kokemusosaajaa.
Kehitysvamma-alalla toimivassa Rinnekodissa oli jo jonkin aikaa pohdittu, miten kokemusosaajuutta voitaisiin kehittää heidän palveluissaan. Ajatus sai tuulta alleen, kun Rinnekodista otettiin yhteyttä Suomen Diakoniaopistoon.
”Meiltä kysyttiin, lähtisimmekö mukaan pilottiin valmentamaan kokemusosaajia”, Suomen Diakoniaopiston asiakkuusvastaava ja valmentaja Irina Köntti kertoo.
Vastaus oli kyllä. Niin ensimmäisen kokemusosaajien ryhmän valmennus alkoi syksyllä 2021.
Rohkeita osallistujia
Kokemusosaajien valmennusta ei suunniteltu etukäteen kaavamaisesti, vaan sen lähtökohtana oli yhteiskehittäminen.
Irinan valmennusparina toimi pitkän linjan Kaapeli-yhteisövalmennuksen menetelmäosaaja, asiakkuusvastaava Antti Parviainen. Vaikka valmennus aloitettiin Kaapelilla, seuraavat stepit muodostuivat vasta kokemusten ohjaamina.
”Tällaista menetelmää suosittelemme usein työnantajille, jotka haluavat tehdä jotain uutta. Menetelmä vaatii rohkeutta ja luottoa siihen, että lopputulos on hyvä, vaikka se ei olekaan aluksi tiedossa.”
Uuteen valmennukseen osallistuminen vaati rohkeutta myös tulevilta kokemusosaajilta. Kirsi kertoo, että hänet houkutteli mukaan Rinnekodin työntekijä Sari.
”Valmennuksessa tehtiin oman elämänkarttaa ja taidenäyttely. Mukavinta oli, kun syötiin pullaa”, Kirsi kertoo.

Valmennuksen sisällöt syntyivät kuuntelemalla ja tutustumalla valmennettavien osaamiseen, kiinnostuksen kohteisiin ja voimavaroihin. Esimerkiksi pullan syönti yhdessä oli tärkeää tunnelman kannalta, sillä valmennus jännitti monia etukäteen.
”Kaikki osallistujat eivät tunteneet toisiaan ja siksi ryhmäytymiseen käytettiin runsaasti aikaa. Aluksi tutustuttiin, harjoiteltiin itsestä ja kaverista kertomista”, Irina sanoo.
Vähitellen päästiin myös tunnistamaan omaa osaamista esimerkiksi oman elämänkartan avulla.
”Valmennuksessa juteltiin paljon siitä, mitä osaan tehdä. Osaan esimerkiksi istuttaa kukkia, vaikka siemenet ovat pieniä. Siinä pitää olla tarkka ja hitaasti tehdä töitä. Lisäksi osaan ommella”, kertoo valmennuksen käynyt Sari.
Kokemusosaaja tuntee omat vahvuutensa
Mikä kokemusosaaja sitten on? Roolin voisi tiivistää vaikkapa näin: Kokemusosaaja on ihminen, joka on tunnistanut omat vahvuutensa ja osaamisensa niin, että hän osaa auttaa ja neuvoa myös muita. Osaaminen voi olla esimerkiksi taito tai kyky tuoda oma näkökulma toisten tietoon.
Rinnekodissa kehitysvammaiset ihmiset voivat osallistua monenlaiseen työtoimintaan. Siksi kokemusosaajilla tulee olemaan tärkeä rooli uusien työtoimintaan tulevien ihmisten perehdyttämisessä.
Osaamisen tunnistamisen lisäksi valmennuksen tavoitteena oli harjoittaa esiintymistaitoja.
”Ajatuksena on, että kokemusosaajat voivat käydä puhumassa kouluryhmille ja olla mukana kehitysvamma-alan työryhmissä. Ryhmissä he tuovat ammattilaisten rinnalle asiakkaiden äänen eli kehittävät palveluita omasta näkökulmastaan”, Irina sanoo.
Yhdeksän uutta kokemusosaajaa
Kokemusosaajien valmennus päättyi toukokuussa 2022, jolloin yhdeksän uutta kokemusosaajaa sai todistuksen.
”Vähän vihjailtiin, että valmennus voisi vielä syksyllä jatkua”, Kirsi kertoo valmistumisensa kynnyksellä.
Valmistumisen jälkeen kokemusosaajat voivat itse päättää, miten paljon haluavat tehtävässä toimia ja millä tavalla.
”Saapa nähdä, mitä osaan! Melkein jännittää!” Sari pohtii jo tulevaa.

Antti Parviaisen mukaan valmennus osoitti, että Suomen Diakoniaopisto taipuu moneen.
”Minulla tai Irinalla ei kummallakaan aiempaa kokemusta yhteistyöstä kehitysvammaisten kanssa – tai no minulla oli kyllä vuosina 1982–1983 pidetty kehitysvammaisten uimakoulu Lahdessa, mutta siitä on jo jonkin aikaa. Olemme todella kiitollisia, että saimme olla valmentajina ja toivomme, että kokemuksen pohjalta päästään jatkamaan uuden ryhmän kanssa ja kehittämään konseptia”, Antti sanoo ja lähettää vielä kiitokset eteenpäin:
Ensiksi Rinnekodille rohkeudesta, jota tarvittiin valmennuksen käynnistämiseen.
Sitten Rinnekodin ohjaajille Marille, Sarilla ja Aijalle, jotka heittäytyivät mukaan kehittämiseen ja olivat tärkeä tuki niin valmentajille kuin valmennettaville.
Mutta ennen kaikkea Veeralle, Tomille, Mikalle, Reijolle, Anulle, Mikaelille, Kirsille, Kallelle ja Sarille. Kokemusosaajille, jotka ovat ylittäneet itsensä jo monen monta kertaa.
***
Rinnekoti kuuluu Helsingin Diakonissalaitoksen konserniin. Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö on Suomen Diakoniaopiston suurin omistaja.
Mikäli haluat kuulla lisää tarjoamistamme valmennuksista, ota yhteyttä työelämäpalveluihin >>
Lisää uutisia
Valmistujaisia juhlittiin Suomen Diakoniaopiston kaikilla kampuksilla 31.5.2023. Valmistuneita on alustavasti yhteensä noin 600.
Kaikilta kampuksiltamme kevätlukukaudella 2023 ammattiin valmistuneet, nimensä julkaisuluvan antaneet opiskelijat.
Tiina Mäkelä toimi kolme vuotta Diakoniaopiston hallituksen puheenjohtajana. Nyt hän ja rehtori Juha-Petri Niiranen käyvät läpi, millainen oppilaitos on johtajien näkökulmasta.
Diakoniaopisto kouluttaa henkilöstöä Jyränkölän Setlementissä. Ikävalmentajana toimimisen tutkinnon osasta hyötyvät etenkin asiakkaat.
Sosiaalialan yritys Hoivatie kouluttaa kaikki esihenkilöt lähijohtamisen kannalta keskeisiin teemoihin yhdessä Diakoniaopiston kanssa.
Kokonaisena työssä -hanke vahvistaa kokemusosaamisen tunnistamista sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Vuonna 2023 Suomen Diakoniaopistoon haki perusopetuksen jälkeisessä yhteishaussa yli sata ensisijaista hakijaa enemmän kuin vuonna 2022.
SDO:n rehtori Juha-Petri Niiranen kirjoittaa katsauksen uuteen strategiaan ja vuoteen 2022.
Suomen Diakoniaopisto kumppaneineen on käynnistänyt kansalaisaloitteen nuoriasiavaltuutetun tehtävän perustamiseksi.
Yhä useampi sairastuu muistisairauteen. Validaatio on tulevaisuuden osaamista, josta on hyötyä ammattilaiselle ja omaiselle.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue pyysi Suomen Diakoniaopiston opiskelijateatterin tekemään kampanjaa alle 25-vuotiaiden ilmaisesta ehkäisystä.
Tehtävä perustettiin, sillä Suomen Diakoniaopistossa oppisopimuskoulutusten määrä on kasvanut viime vuosina runsaasti.
Suomen Diakoniaopistossa (SDO) opiskeli vuonna 2022 reilut 1400 sosiaali- ja terveysalan opiskelijaa.
Vahvasta kouluttajien ja työelämän yhteistyöstä haetaan apuja hoiva-alan työvoimapulaan.
Listasimme 10 hyvää syytä, miksi lähihoitajaksi opiskelu kannattaa.
Suomen Diakoniaopistolla on uusi logo.
Suomen Diakoniaopiston henkilöstön hyvinvointikyselyn mukaan ammatillisen oppilaitoksen työyhteisön toimivuus on erinomaisella tasolla.
Suomen Diakoniaopisto on viimeiset pari vuotta tehnyt hankeyhteistyötä Namibiassa. Yhtenä tavoitteena on käynnistää paikallisiin tarpeisiin vastaava diakonia- ja sosiaalialan ammatillinen koulutus.
Kunta-alan lakko alkaa tiistaina 3.5.2022. Lakko voi vaikuttaa erityisesti työelämäjaksoilla oleviin opiskelijoihin Oulussa ja Helsingissä.
Paransimme sdo.fi-nettisivun saavutettavuutta. Sivustolla otettiin käyttöön Readspeaker-ominaisuus, jonka ansiosta tekstit voi myös kuunnella.
Tutkinnon perusteet uudistetaan yhteistyössä Opetushallituksen kanssa.
Oppisopimuksella lähihoitajaksi Pohjois-Pohjanmaalla – yhteistyössä Attendo ja Suomen Diakoniaopisto
Pohjois-Pohjanmaalla aukeaa tänä keväänä ainutlaatuinen tilaisuus työn ja opiskelun yhdistämiseen. Suomen Diakoniaopiston ja Attendon yhteistyössä koulutetaan oppisopimuksella lähihoitajia Attendo-kodeissa.
Irina työskentelee Suomen Diakoniaopiston täydennyskoulutusten parissa.
Katariina Hautsalon tehtävänä on varmistaa, että Suomen Diakoniaopisto on enemmän kuin pelkkä ammattikoulu.
Sidosryhmien mielikuva Suomen Diakoniaopistosta on valtaosin positiivinen. Oppilaitosta kuvataan opiskelijoista välittävänä, yhteisöllisenä, monimuotoisena, lämminhenkisenä ja arvopohjaisena toimijana. Tämä käy ilmi syksyllä 2021 tehdystä mielikuvatutkimuksesta.
Nora löysi toiveitaan vastaavan harjoittelupaikan Suomen Diakoniaopistosta.
Suomen Diakoniaopistolle kunniamaininta OKM.n laatupalkintokilpailussa 2021.
Yhteistyön rikkaus on että kumpikin saa olla oma itsensä. Uskaltaa olla erilaisia ja rakentavasti eri mieltä.
Suomen Diakoniaopistossa on yksi Helsingin ensimmäisistä ammatillisen koulutuksen pop up -rokotuspisteistä.
Opiskelijoiden hyvinvointi on jakautunut koronan aiheuttamana poikkeusaikana. Osa opiskelijoista voi paremmin kuin ennen poikkeusoloja, osa huonommin, kertoo Suomen Diakoniaopiston opiskelijoilleen teettämä kysely.
Opetushallitus on myöntänyt SDOlle EU-laatuarviointisertifikaatin uudelle Erasmus+ kaudelle 2021–2027.
Kehittämisohjelma sisältää suosituksia mm. ammatillisen osaamisen vahvistamiseksi.
Yhteistyö on merkittävä virstanpylväs kinestetiikan edistämisen ja koulutuksen kannalta.
SDO sai kaksi palkintoa projektitöistään Oulun yliopiston LUMA2020-hankkeessa.
Poikkeusjärjestelyt jatkuvat kevätlukukauden loppuun asti.
Olet nyt oppimassa ja tekemässä töitä etänä koulun ulkopuolella.
Kaikki opetus, mikä on mahdollista toteuttaa etäopetuksena, toteutetaan etänä alkaen 18.3.
Lahdessa käynnistyy ensi tammikuussa ainutlaatuinen kasvatus- ja ohjausalan koulutuspilotti.
Oulun Diakonissalaitoksen säätiö (ODL) ja Suomen Diakoniaopisto (SDO) käynnistävät yhteistyön haastavassa elämäntilanteessa olevien 18–30 -vuotiaiden nuorten koulutukseen pääsyn helpottamiseksi ja nopeuttamiseksi.
Ylitornion kampusta ja sen koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen tuloksena Suomen Diakoniaopisto lopettaa koulutustoimintansa Ylitornion kampuksella 31.5.2019 mennessä.
Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak ja Suomen Diakoniaopisto SDO muuttavat uusiin yhteisiin tiloihin
Oulun keskustaan Albertinkadulle. Kampuksen avajaisia vietetään maanantaina 10. syyskuuta 2018.
Ylitornion kampusta koskevat yhteistoimintaneuvottelut alkavat. Perusteena ovat tuotannolliset ja taloudelliset syyt sekä toiminnan uudelleenjärjestelyt.
Yhteistyö lisää opiskelijoiden mahdollisuuksia yksilöllisten opintopolkujen rakentamiseen.
Suomen Diakoniaopiston opiskelija Mohamed Nourdeen Toure Abdul Karim Suffyan on saanut Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n hallituksen myöntämän maahanmuuttajastipendin.
Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta tulee voimaan ensi vuoden alusta.
Kauneudenhoitoala ja hoiva-ala hakevat synergioita: SKY-Opisto ja Suomen Diakoniaopisto SDO yhdistyvät.
SKY-Opisto ja Suomen Diakoniaopisto ovat sopineet koulutuksenjärjestämistoiminnan yhdistämisestä 1.1.2018 lukien.