”En ole kertaakaan kokenut olevani pelkkä harjoittelija”
Nora löysi toiveitaan vastaavan harjoittelupaikan Suomen Diakoniaopistosta.
Kun kasvatus- ja ohjausalaa opiskeleva Nora etsi itselleen harjoittelupaikkaa, Google oli ahkerassa käytössä. Hän selasi erilaisten järjestöjen ja koulujen sivuja ja lähetti hakemuksia useampiin paikkoihin. Suomen Diakoniaopistosta tuli nopeasti ystävällinen vastaus, jossa kerrottiin, että SoteStartti-ryhmässä tarvittaisiin ylimääräistä käsiparia.
Helsingin SoteStartti on työvoimakoulutus, jossa opiskelee maahanmuuttajataustaisia ihmisiä. Monen suomen kielen taito vaatii vielä petraamista, jotta hakeminen sosiaali- ja terveysalan koulutukseen olisi mahdollista. SoteStartissa opiskelijat saavat valmiuksia ammatilliseen koulutukseen ja pääsevät perehtymään lähihoitajan tai hoiva-avustajan työhön.
Etukäteen Nora ei osannut edes kuvitella, että Suomen Diakoniaopistosta voisi löytyä kaikki hänen henkilökohtaiset toiveensa täyttävä paikka.
”Minua oli kiinnostanut maahanmuuttajatyö ja nimenomaan aikuisten kanssa työskentely. Myös työn ja koulutuksen ulkopuolelle jäämiseen liittyvät kysymykset kiinnostavat minua. Nämä kaikki osuivat nappiin SoteStartissa.”
Tekemistä opettajan rinnalla
Harjoittelussa Nora on työskennellyt opettajan rinnalla.
”Olen esimerkiksi puhunut opiskelijoiden kanssa stressistä ja hyvinvoinnista sekä käynyt työharjoittelupaikoilla katsomassa, miten opiskelijoilla menee. Olemme myös yhdessä opiskelijoiden kanssa hakeneet heille jatkokoulutuspaikkoja.”
Työpäivät ovat tavallisesti kestäneet noin yhdeksästä neljään, eli saman verran kuin ryhmäläisten koulupäivät.
Nora kertoo oppineensa paljon seuraamalla opettajan työskentelyä.
”Hän on tosi professional. Se, miten hän handlaa eri narut ja pitää opiskelijoista huolta! Vaikka opettajalla olisi kovakin paine, niin opiskelijoille tehdään hyvä ja luottamuksellinen olo. Se on hienoa seurattavaa.”
Harjoittelun jälkeen Nora jatkaa opintojaan. Ajatuksena on, että perustutkinnon jälkeen hän voisi opiskella sosionomiksi.
”Mutta aika näyttää. Minua kiinnostaa tulevaisuudessa työskennellä joko etsivässä nuorisotyössä tai maahanmuuttajille tarkoitetussa toiminnassa”, hän kertoo.
Suomen Diakoniaopiston harjoittelu on ollut hyvä alku jatkopolulle.
”Minulle ei ole tullut täällä kertaakaan tunnetta, että olisin pelkkä harjoittelija. Vastaanotto oli alusta saakka lämmin ja hyvä. Harjoittelusta jää tosi hyvät muistot.”
Noran vinkit harjoittelupaikkaa etsivälle:
Etsi netistä itseäsi kiinnostavia harjoittelupaikkoja ja tutki näiden nettisivuja. Perehdy ennen hakemista, jotta sinulla on joku käry, millainen tehtävä sinua voisi kiinnostaa.
Ole rohkeasti yhteydessä kiinnostaviin työpaikkoihin, esimerkiksi infosähköpostin tai rekrytointiosoitteen kautta. Lähetä avoin hakemus, kerro itsestäsi ja kiinnostuksen kohteistasi.
Harjoittelupaikat haluavat, että kokemus on sinulle hyödyllinen. Siksi kannattaa kuunnella avoimin mielin näiden ehdotuksia. Joskus harkkapaikasta keksitään juuri sinulle sopiva tehtävä, jota itse et olisi edes osannut kysyä!
Tietoa harjoittelusta Suomen Diakoniaopistossa löydät täältä.
Lisää uutisia
Valmistujaisia juhlittiin Suomen Diakoniaopiston kaikilla kampuksilla 31.5.2023. Valmistuneita on alustavasti yhteensä noin 600.
Kaikilta kampuksiltamme kevätlukukaudella 2023 ammattiin valmistuneet, nimensä julkaisuluvan antaneet opiskelijat.
Tiina Mäkelä toimi kolme vuotta Diakoniaopiston hallituksen puheenjohtajana. Nyt hän ja rehtori Juha-Petri Niiranen käyvät läpi, millainen oppilaitos on johtajien näkökulmasta.
Diakoniaopisto kouluttaa henkilöstöä Jyränkölän Setlementissä. Ikävalmentajana toimimisen tutkinnon osasta hyötyvät etenkin asiakkaat.
Sosiaalialan yritys Hoivatie kouluttaa kaikki esihenkilöt lähijohtamisen kannalta keskeisiin teemoihin yhdessä Diakoniaopiston kanssa.
Kokonaisena työssä -hanke vahvistaa kokemusosaamisen tunnistamista sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Vuonna 2023 Suomen Diakoniaopistoon haki perusopetuksen jälkeisessä yhteishaussa yli sata ensisijaista hakijaa enemmän kuin vuonna 2022.
SDO:n rehtori Juha-Petri Niiranen kirjoittaa katsauksen uuteen strategiaan ja vuoteen 2022.
Suomen Diakoniaopisto kumppaneineen on käynnistänyt kansalaisaloitteen nuoriasiavaltuutetun tehtävän perustamiseksi.
Yhä useampi sairastuu muistisairauteen. Validaatio on tulevaisuuden osaamista, josta on hyötyä ammattilaiselle ja omaiselle.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue pyysi Suomen Diakoniaopiston opiskelijateatterin tekemään kampanjaa alle 25-vuotiaiden ilmaisesta ehkäisystä.
Tehtävä perustettiin, sillä Suomen Diakoniaopistossa oppisopimuskoulutusten määrä on kasvanut viime vuosina runsaasti.
Suomen Diakoniaopistossa (SDO) opiskeli vuonna 2022 reilut 1400 sosiaali- ja terveysalan opiskelijaa.
Vahvasta kouluttajien ja työelämän yhteistyöstä haetaan apuja hoiva-alan työvoimapulaan.
Listasimme 10 hyvää syytä, miksi lähihoitajaksi opiskelu kannattaa.
Suomen Diakoniaopistolla on uusi logo.
Kokemusosaaja auttaa muita ja voi kehittää kehitysvamma-alan palveluita omasta näkökulmastaan. Rinnekodin ja Suomen Diakoniaopiston valmennuksesta valmistui yhdeksän uutta kokemusosaajaa.
Suomen Diakoniaopiston henkilöstön hyvinvointikyselyn mukaan ammatillisen oppilaitoksen työyhteisön toimivuus on erinomaisella tasolla.
Suomen Diakoniaopisto on viimeiset pari vuotta tehnyt hankeyhteistyötä Namibiassa. Yhtenä tavoitteena on käynnistää paikallisiin tarpeisiin vastaava diakonia- ja sosiaalialan ammatillinen koulutus.
Kunta-alan lakko alkaa tiistaina 3.5.2022. Lakko voi vaikuttaa erityisesti työelämäjaksoilla oleviin opiskelijoihin Oulussa ja Helsingissä.
Paransimme sdo.fi-nettisivun saavutettavuutta. Sivustolla otettiin käyttöön Readspeaker-ominaisuus, jonka ansiosta tekstit voi myös kuunnella.
Tutkinnon perusteet uudistetaan yhteistyössä Opetushallituksen kanssa.
Oppisopimuksella lähihoitajaksi Pohjois-Pohjanmaalla – yhteistyössä Attendo ja Suomen Diakoniaopisto
Pohjois-Pohjanmaalla aukeaa tänä keväänä ainutlaatuinen tilaisuus työn ja opiskelun yhdistämiseen. Suomen Diakoniaopiston ja Attendon yhteistyössä koulutetaan oppisopimuksella lähihoitajia Attendo-kodeissa.
Irina työskentelee Suomen Diakoniaopiston täydennyskoulutusten parissa.
Katariina Hautsalon tehtävänä on varmistaa, että Suomen Diakoniaopisto on enemmän kuin pelkkä ammattikoulu.
Sidosryhmien mielikuva Suomen Diakoniaopistosta on valtaosin positiivinen. Oppilaitosta kuvataan opiskelijoista välittävänä, yhteisöllisenä, monimuotoisena, lämminhenkisenä ja arvopohjaisena toimijana. Tämä käy ilmi syksyllä 2021 tehdystä mielikuvatutkimuksesta.
Suomen Diakoniaopistolle kunniamaininta OKM.n laatupalkintokilpailussa 2021.
Yhteistyön rikkaus on että kumpikin saa olla oma itsensä. Uskaltaa olla erilaisia ja rakentavasti eri mieltä.
Suomen Diakoniaopistossa on yksi Helsingin ensimmäisistä ammatillisen koulutuksen pop up -rokotuspisteistä.
Opiskelijoiden hyvinvointi on jakautunut koronan aiheuttamana poikkeusaikana. Osa opiskelijoista voi paremmin kuin ennen poikkeusoloja, osa huonommin, kertoo Suomen Diakoniaopiston opiskelijoilleen teettämä kysely.
Opetushallitus on myöntänyt SDOlle EU-laatuarviointisertifikaatin uudelle Erasmus+ kaudelle 2021–2027.
Kehittämisohjelma sisältää suosituksia mm. ammatillisen osaamisen vahvistamiseksi.
Yhteistyö on merkittävä virstanpylväs kinestetiikan edistämisen ja koulutuksen kannalta.
SDO sai kaksi palkintoa projektitöistään Oulun yliopiston LUMA2020-hankkeessa.
Poikkeusjärjestelyt jatkuvat kevätlukukauden loppuun asti.
Olet nyt oppimassa ja tekemässä töitä etänä koulun ulkopuolella.
Kaikki opetus, mikä on mahdollista toteuttaa etäopetuksena, toteutetaan etänä alkaen 18.3.
Lahdessa käynnistyy ensi tammikuussa ainutlaatuinen kasvatus- ja ohjausalan koulutuspilotti.
Oulun Diakonissalaitoksen säätiö (ODL) ja Suomen Diakoniaopisto (SDO) käynnistävät yhteistyön haastavassa elämäntilanteessa olevien 18–30 -vuotiaiden nuorten koulutukseen pääsyn helpottamiseksi ja nopeuttamiseksi.
Ylitornion kampusta ja sen koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen tuloksena Suomen Diakoniaopisto lopettaa koulutustoimintansa Ylitornion kampuksella 31.5.2019 mennessä.
Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak ja Suomen Diakoniaopisto SDO muuttavat uusiin yhteisiin tiloihin
Oulun keskustaan Albertinkadulle. Kampuksen avajaisia vietetään maanantaina 10. syyskuuta 2018.
Ylitornion kampusta koskevat yhteistoimintaneuvottelut alkavat. Perusteena ovat tuotannolliset ja taloudelliset syyt sekä toiminnan uudelleenjärjestelyt.
Yhteistyö lisää opiskelijoiden mahdollisuuksia yksilöllisten opintopolkujen rakentamiseen.
Suomen Diakoniaopiston opiskelija Mohamed Nourdeen Toure Abdul Karim Suffyan on saanut Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n hallituksen myöntämän maahanmuuttajastipendin.
Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta tulee voimaan ensi vuoden alusta.
Kauneudenhoitoala ja hoiva-ala hakevat synergioita: SKY-Opisto ja Suomen Diakoniaopisto SDO yhdistyvät.
SKY-Opisto ja Suomen Diakoniaopisto ovat sopineet koulutuksenjärjestämistoiminnan yhdistämisestä 1.1.2018 lukien.