Ei on EI – Theatrum Olga tekee Päijät-Hämeen ehkäisykampanjaa
Päijät-Hämeen hyvinvointialue pyysi Suomen Diakoniaopiston opiskelijateatterin mukaan kampanjaan, joka viestii alle 25-vuotiaiden ilmaisesta ehkäisystä. Kampanjaprojekti kestää vuoden 2023 loppuun.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueella aloitettiin viime vuonna kokeilu, jossa ilmainen ehkäisy laajennettiin koskemaan alle 25-vuotiaita. Loppuvuodesta markkinoinnin tekemiseen pyydettiin mukaan opiskelijateatteri Theatrum Olga.
Olgassa aiheeseen suhtauduttiin suurella kiinnostuksella. Mukaan prosessiin tuli opiskelijoita sosiaali- ja terveysalalta sekä kasvatus- ja ohjausalalta. Opiskelijoiden työstössä teema laajeni kortsuista ja pillereistä kysymykseksi siitä, mitä tarkoittaa oikeus omaan kehoon.
Kampanjaan tehty materiaali on esimerkiksi trailereita, kuvia ja videoita.
”Mutta ennen kaikkea tekemisessä saatiin osaamista opiskelijoille, jotka tulevina ammattilaisina osaavat tarpeen tullen ohjeistaa, neuvoa ja tukea nuoria asian tiimoilta”, lehtori Lasse Kantola kertoo.
Kliseistä ehkäisyvalistusta vastaan
Theatrum Olgassa opiskellaan taiteen keinoin. Lähtökohta näkyy myös kampanjamateriaalissa, joka on yllättävä poikkeus kliseisen ehkäisykuvaston keskellä.
Mikä tärkeintä, kuvat kutsuvat katsomaan toiseen kertaan: meteoriitin ja planeetan törmäys ei olekaan sitä, miltä näyttää, ja avaruuden sijasta astronautti leijuu keskellä siittiösadetta.
Kampanjavideot herättävät mielikuvia viime vuosituhannen lopun diskoklubeista ja sateenkaarista. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä hauskanpidosta vaan yksilön oikeudesta koskemattomuuteen ja omaan kehoonsa.
Ei on EI.
Katso kampanjavideot esimerkiksi täältä:
Kampanjan kuvat ja videot on kuvannut Veijo Ruotanen @wexair. Theatrum Olga on Suomen Diakoniaopiston opiskelijateatteri, joka toimii Lahden kampuksella. Olgassa opiskelijat pääsevät oppimaan taiteen keinoin. Opiskelijoiden projekteja voi seurata esimerkiksi Theatrum Olgan Facebook– tai Instagram-tileillä.
Lisää uutisia
Rehtori Juha-Petri Niiranen kävi uuden hallitusohjelman läpi ammatillisen koulutuksen näkövinkkelistä.
Opetushallituksen valtakunnallisessa opiskelijapalautekyselyssä meiltä valmistuneet antoivat keskiarvoa parempaa palautetta.
Paula Solja aloitti syyskuussa 2023 Suomen Diakoniaopiston kauneudenhoitoalan koulutuksen eli SKY-Opiston koulutuspäällikkönä.
Valmistujaisia juhlittiin Suomen Diakoniaopiston kaikilla kampuksilla 31.5.2023. Valmistuneita on alustavasti yhteensä noin 600.
Kaikilta kampuksiltamme kevätlukukaudella 2023 ammattiin valmistuneet, nimensä julkaisuluvan antaneet opiskelijat.
Tiina Mäkelä toimi kolme vuotta Diakoniaopiston hallituksen puheenjohtajana. Nyt hän ja rehtori Juha-Petri Niiranen käyvät läpi, millainen oppilaitos on johtajien näkökulmasta.
Diakoniaopisto kouluttaa henkilöstöä Jyränkölän Setlementissä. Ikävalmentajana toimimisen tutkinnon osasta hyötyvät etenkin asiakkaat.
Sosiaalialan yritys Hoivatie kouluttaa kaikki esihenkilöt lähijohtamisen kannalta keskeisiin teemoihin yhdessä Diakoniaopiston kanssa.
Kokonaisena työssä -hanke vahvistaa kokemusosaamisen tunnistamista sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Vuonna 2023 Suomen Diakoniaopistoon haki perusopetuksen jälkeisessä yhteishaussa yli sata ensisijaista hakijaa enemmän kuin vuonna 2022.
SDO:n rehtori Juha-Petri Niiranen kirjoittaa katsauksen uuteen strategiaan ja vuoteen 2022.
Suomen Diakoniaopisto kumppaneineen on käynnistänyt kansalaisaloitteen nuoriasiavaltuutetun tehtävän perustamiseksi.
Yhä useampi sairastuu muistisairauteen. Validaatio on tulevaisuuden osaamista, josta on hyötyä ammattilaiselle ja omaiselle.
Tehtävä perustettiin, sillä Suomen Diakoniaopistossa oppisopimuskoulutusten määrä on kasvanut viime vuosina runsaasti.
Suomen Diakoniaopistossa (SDO) opiskeli vuonna 2022 reilut 1400 sosiaali- ja terveysalan opiskelijaa.
Vahvasta kouluttajien ja työelämän yhteistyöstä haetaan apuja hoiva-alan työvoimapulaan.
Listasimme 10 hyvää syytä, miksi lähihoitajaksi opiskelu kannattaa.
Suomen Diakoniaopistolla on uusi logo.
Kokemusosaaja auttaa muita ja voi kehittää kehitysvamma-alan palveluita omasta näkökulmastaan. Rinnekodin ja Suomen Diakoniaopiston valmennuksesta valmistui yhdeksän uutta kokemusosaajaa.
Suomen Diakoniaopiston henkilöstön hyvinvointikyselyn mukaan ammatillisen oppilaitoksen työyhteisön toimivuus on erinomaisella tasolla.
Suomen Diakoniaopisto on viimeiset pari vuotta tehnyt hankeyhteistyötä Namibiassa. Yhtenä tavoitteena on käynnistää paikallisiin tarpeisiin vastaava diakonia- ja sosiaalialan ammatillinen koulutus.
Kunta-alan lakko alkaa tiistaina 3.5.2022. Lakko voi vaikuttaa erityisesti työelämäjaksoilla oleviin opiskelijoihin Oulussa ja Helsingissä.
Paransimme sdo.fi-nettisivun saavutettavuutta. Sivustolla otettiin käyttöön Readspeaker-ominaisuus, jonka ansiosta tekstit voi myös kuunnella.
Tutkinnon perusteet uudistetaan yhteistyössä Opetushallituksen kanssa.
Oppisopimuksella lähihoitajaksi Pohjois-Pohjanmaalla – yhteistyössä Attendo ja Suomen Diakoniaopisto
Pohjois-Pohjanmaalla aukeaa tänä keväänä ainutlaatuinen tilaisuus työn ja opiskelun yhdistämiseen. Suomen Diakoniaopiston ja Attendon yhteistyössä koulutetaan oppisopimuksella lähihoitajia Attendo-kodeissa.
Irina työskentelee Suomen Diakoniaopiston täydennyskoulutusten parissa.
Katariina Hautsalon tehtävänä on varmistaa, että Suomen Diakoniaopisto on enemmän kuin pelkkä ammattikoulu.
Sidosryhmien mielikuva Suomen Diakoniaopistosta on valtaosin positiivinen. Oppilaitosta kuvataan opiskelijoista välittävänä, yhteisöllisenä, monimuotoisena, lämminhenkisenä ja arvopohjaisena toimijana. Tämä käy ilmi syksyllä 2021 tehdystä mielikuvatutkimuksesta.
Nora löysi toiveitaan vastaavan harjoittelupaikan Suomen Diakoniaopistosta.
Suomen Diakoniaopistolle kunniamaininta OKM.n laatupalkintokilpailussa 2021.
Yhteistyön rikkaus on että kumpikin saa olla oma itsensä. Uskaltaa olla erilaisia ja rakentavasti eri mieltä.
Suomen Diakoniaopistossa on yksi Helsingin ensimmäisistä ammatillisen koulutuksen pop up -rokotuspisteistä.
Opiskelijoiden hyvinvointi on jakautunut koronan aiheuttamana poikkeusaikana. Osa opiskelijoista voi paremmin kuin ennen poikkeusoloja, osa huonommin, kertoo Suomen Diakoniaopiston opiskelijoilleen teettämä kysely.
Opetushallitus on myöntänyt SDOlle EU-laatuarviointisertifikaatin uudelle Erasmus+ kaudelle 2021–2027.
Kehittämisohjelma sisältää suosituksia mm. ammatillisen osaamisen vahvistamiseksi.
Yhteistyö on merkittävä virstanpylväs kinestetiikan edistämisen ja koulutuksen kannalta.
SDO sai kaksi palkintoa projektitöistään Oulun yliopiston LUMA2020-hankkeessa.
Poikkeusjärjestelyt jatkuvat kevätlukukauden loppuun asti.
Olet nyt oppimassa ja tekemässä töitä etänä koulun ulkopuolella.
Kaikki opetus, mikä on mahdollista toteuttaa etäopetuksena, toteutetaan etänä alkaen 18.3.
Lahdessa käynnistyy ensi tammikuussa ainutlaatuinen kasvatus- ja ohjausalan koulutuspilotti.
Ylitornion kampusta ja sen koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen tuloksena Suomen Diakoniaopisto lopettaa koulutustoimintansa Ylitornion kampuksella 31.5.2019 mennessä.
Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak ja Suomen Diakoniaopisto SDO muuttavat uusiin yhteisiin tiloihin
Oulun keskustaan Albertinkadulle. Kampuksen avajaisia vietetään maanantaina 10. syyskuuta 2018.
Ylitornion kampusta koskevat yhteistoimintaneuvottelut alkavat. Perusteena ovat tuotannolliset ja taloudelliset syyt sekä toiminnan uudelleenjärjestelyt.
Yhteistyö lisää opiskelijoiden mahdollisuuksia yksilöllisten opintopolkujen rakentamiseen.
Suomen Diakoniaopiston opiskelija Mohamed Nourdeen Toure Abdul Karim Suffyan on saanut Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n hallituksen myöntämän maahanmuuttajastipendin.
Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta tulee voimaan ensi vuoden alusta.
Kauneudenhoitoala ja hoiva-ala hakevat synergioita: SKY-Opisto ja Suomen Diakoniaopisto SDO yhdistyvät.
SKY-Opisto ja Suomen Diakoniaopisto ovat sopineet koulutuksenjärjestämistoiminnan yhdistämisestä 1.1.2018 lukien.